"Te olette olleet niin ystävällinen, että olette minulle esittäneet mielipiteenne nykyisestä yhteiskuntajärjestyksestä", aloin seuraavan keskusteluni herra Forestin kanssa; "mutta mainitsitte myös kerran, että yhteiskunta 19:nnen vuosisadan lopulla kaipasi monia parannuksia. Ettekö tahtoisi nyt minulle sanoa, millä toimenpiteillä te olisitte koettaneet parantaa minun aikakauteni epäkohtia?"
Forest hymyili. "En pidä itseäni minään maailmanparantajana, joka voi tehdä ihmiskunnan ja sen laitokset täydellisiksi. Älkää koskaan unohtako, että kaiken, mitä me epätäydelliset ihmiset voimme saada aikaan, täytyy kantaa inhimillisen epätäydellisyyden leimaa. Kuten kaikilla ihmisillä, on minullakin mielipiteeni yhteiskunnallisista laitoksista, ja jos tahdotte niitä kuulla, tahdon ne mielelläni teille esittää."
"Pyydän sitä."
"Kysymys, jota monet nimittävät sosiaaliseksi kysymykseksi, on mahdoton ratkaista", alkoi Forest. "Luontoon perustuva erilaisuus on aina tuntuva ihmisessä. Jokaisen yrityksen samallaisuuden saavuttamiseksi täytyy mennä myttyyn. On aina oleva viisaita ja tyhmiä, ahkeria ja laiskoja ihmisiä. Kykenevät miehet ja naiset eivät koskaan tyydy siihen, että työn tulokset jaetaan tasan ja heiltä siten riistetään osa heidän työnsä hedelmästä. Jos taas työn tulokset jaetaan ansion mukaan, ovat monet niistä, jotka saavat vähemmin, tyytymättömiä. On sentähden mahdotonta tyydyttää kaikkia ihmisiä, jaettakoonpa työn hedelmät miten tahansa. Mutta jos onkin mahdotonta tehdä jokaista kokonaan tyytyväiseksi ja onnelliseksi emme silti ole vapaat velvollisuudestamme koettaa voimiemme mukaan saada aikaan parannuksia oloihimme."
"Minä käsitän kantanne. Mutta sanokaapa, mitä parannusehdotuksia te olisitte tehneet, jos te olisitte eläneet 19:nnen vuosisadan lopulla."
"Teidän päivienne yhteiskunnan pahimpia vaivoja olivat järjetön työtapa, monopoolijärjestelmä, joka teki mahdolliseksi suunnattomien rikkauksien kokoomisen, ja ymmärtämätön työläissääty, joka mieluummin antoi nylkeä itseään tai lakkasi kokonaan työstä, sensijaan että olisi työläisosuuskuntia muodostamalla vähitellen perustanut kaikki inhimillisen toiminnan haarat työläisten hyväksi keskinäisen yhteistoiminnan pohjalle. Suuri epäkohta oli myös verotuksen nurjuus.
"Melkein kaikki inhimillisen toiminnan alat antoivat tuotteita, joiden todellisesta tarpeesta ja kuluttamisesta ei kellään ollut selvää käsitystä. Maanviljelys antoi joka vuosi suuren määrän tuotteita yli tarpeen, jonkatähden ne olivat niin halvassa hinnassa, että talonpoikien täytyi elää jotenkin niukasti. Monet tehtaat kävivät yötä päivää, kunnes markkinat olivat tulvillaan niiden tavaroita. Silloin näitä myytiin hinnasta mistä hyvänsä, usein alle valmistamiskustannusten, lukuisia vararikkoja seurasi, tehtaat suljettiin ja niin tehtailijat kuin heidän työmiehensäkin kärsivät suuria tappioita senkautta, että olivat pakotetut olemaan toimettomina, kunnes liikatavara oli hävinnyt. Sitten alkoi uudelleen kuumeenomainen työskentely."
"Kuinka te olisitte taistelleet tätä epäkohtaa vastaan?" kysyin minä.
"Hallituksen olisi pitänyt tutkia, kuinka paljon eri tavaroita vuodessa keskimäärin kulutettiin ja missä suhteessa asianomaisten ammattiolojen tuotantokykyisyys oli niiden valmistamien tarpeiden kulutukseen."
"Ja entä sitte? Olisiko hallitus sitte eri ammattialoilla antanut tehtäväksi vissien tuotteiden valmistamisen? Ja kuinka nämä tehtävät olisi jaettu, jotta työmiehet olisivat olleet tyytyväisiä?"