"Hallituksen olisi yksinkertaisesti pitänyt ottaa selvä eri tavaroiden vuotuisesta kulutuksesta ja eri ammattien kyvystä valmistaa tarvittavat tavarat. Ammattikuntien asia olisi silloin ollut järjestää tuotanto. Tuollaiset hallituksen tiedot, joista kävi selville likimääränen tarve, olisivat työtä tekeville antaneet jotenkin selvän kuvan heidän tehtävästään. Jokainen ammattiala olisi voinut järjestäytyä, valita edustajia koko maata käsittävään kansalliskokoukseen ja täällä jakaa työt. Umpimähkäinen työskentely, markkinoiden täyttäminen suunnattomissa määrin valmistetuilla tavaroilla olisi silloin voitu välttää; ja kuitenkin olisi voitu säilyttää vapaa kilpailu sekä eri tehtaiden että yksityisten työmiesten välillä, vapaa kilpailu, jonka kautta yksin saadaan runsaasti ja kelvollisia tuotteita."
"Entä jos sittekin olisi valmistunut enemmän tavaroita, kuin kulutettiin", huomautin minä.
"Se olisi tietysti ollut asianomaisen ammattialan syy ja se olisi saanut kärsiä seuraukset", vastasi Forest.
"Mutta otaksukaamme, että kaikki samaan ammattiin kuuluvat olisivat liittyneet yhteen, saadakseen tuotteistaan suhteettoman suuren hinnan ja muodostaakseen järjestöjä, mitä minun aikanani sanottiin trusteiksi?" kysyin minä. "Kuinka olisitte estäneet sellaisen kansan nylkemisen?"
"Kansan suojelemiseksi jokaista tuollaista ryöstöyritystä kohtaan olisi pitänyt säätää yleinen laki, joka olisi määrännyt, että sellaisiin ryöstötuumiin osallisten yksityisten henkilöiden, osuuskuntien ja yhtiöiden kaikki omaisuus olisi valtion toimesta otettava takavarikkoon ja myytävä enimmin tarjoovalle, jos vain hyväksyttävä tarjous tehtäisiin. Siihen saakka olisi hallitus hoitanut liikettä valtuutettunsa kautta tai lakkauttanut sen. Maahantuonti olisi korvannut tarpeen, kunnes liike taas olisi saatu täyteen käyntiin."
"Ja miten olisitte estäneet ne lukuisat työseisaukset, jotka niin usein häiritsivät meidän päiviemme työtä?" kysyin edelleen.
"Kehottamalla työmiehiä perustamaan tuotto-osuuskuntia", vastasi Forest. "Minä olen jo näyttänyt, kuinka helppoa olisi ollut perustaa tuollaisia osuuskuntia. Tusina räätäleitä tai suutareita olisi voinut vuokrata höyryn voimalla käyvän työhuoneen, hankkia muutamia neuloma- tai muita koneita ja myydä tuotteensa suorastaan muille työntekijöille. Siten he olisivat saaneet pistää omiin taskuihinsa tehtailijan, suur- ja pikkukauppiaan ja työmiehen voiton, s. o. kaiken voiton, minkä yleensä heidän tuotteistaan voi saada. V. 1887 ei ollut mitään lakia estämässä työmiehiä perustamasta tuollaisia tuottoyhdistyksiä tai ostamasta vaatteitaan, kenkiään, huonekalujaan j. n. e. ainoastaan tuotto-osuuskunnilta. Kun olisi huomattu, että työmiehet tahtoivat ostaa vain tuottoyhdistyksiltä, olisivat tehtailijat sangen kernaasti olleet valmiit luovuttamaan laitoksensa halvasta hinnasta, halvemmasta, kuin mikä työmiehiltä olisi mennyt sellaisten perustamiseen. Arvelen, että teidän aikananne ei suinkaan ollut hauska johtaa liikettä, jossa työskenteli paljon väkeä. Sillä monet työnseisaukset varmaankin tekivät liikkeenjohtajille mahdottomaksi tehdä ennakkolaskuja tulevaa vuotta varten tai tehdä sitoumuksia. Senvuoksi, niin kuvittelen mielessäni, olisivat tehtaiden omistajat olleet iloisia, jos olisivat voineet myydä laitoksensa edes johonkin määrin kohtuullisiin hintoihin. Eivätkä työmiehet olisi voineet menetellä viisaammin kuin saada tehtailijat edelleen johtamaan liikettä kohtuullista palkkiota vastaan. Tämä olisi suuresti edistänyt liikkeen kehitystä edelleenkin suotuisaan suuntaan. Tekemällä tämmöisen sopimuksen olisivat työmiehet kuukausittain maksamalla jonkun osan hinnasta päässeet liikkeen omistajiksi, he olisivat siten varmasti saaneet työstään täyden maksun, entinen omistaja olisi saanut laitoksistaan kohtuullisen hinnan, päässyt kaikista huolista vapaaksi ja saanut työstään myös kohtuullisen maksun."
"Luulen, että työnantajat minun aikanani väkensä loppumattomien vaatimusten ja lakkojen tähden olivat saaneet niin kyllänsä suurten liikeyritysten johtamisesta, että he kernaasti olisivat myyneet omistamansa tehtaat", huomautin minä. "Mutta mitä olisi tullut suur- ja pikkukauppiaista?"
"He olisivat voineet myydä varastonsa ja sitte joko yhtyä johonkin osuuskuntaan tai hoitaa sellaisen myymälää. Myös olisi heillä ollut vapaus valita jokin muu toimiala", vastasi Forest. "Teidän aikanne työmiehet olisivat siten voineet mainitulla tavalla järjestää ammattialan toisensa jälkeen osuustoiminnan pohjalle, kunnes koko teollisuus olisi ollut suurten, koko maan käsittäviksi liitoiksi yhdistyneiden osuuskuntien käsissä."
"Mutta meidän työmiehemme eivät tahtoneet ottaa hartioilleen sitä edesvastuuta, niitä huolia ja vaaroja, jotka aina ovat yhteydessä oman liikkeen harjoittamisen kanssa. He pitivät parempana tehdä työtä palkasta ja koettivat tätä aina vähän päästä saada kohotetuksi tekemällä lakkoja ja estämällä muita astumasta lakkolaisten tilalle", sanoin minä. "Teille nämä seikat ainakin ovat tuttuja".