[3] "Uncle Sam", pohjoisamerikalaisten pilanimi, lyhennys sanoista U. S. Am. = United States (of) America = Amerikan Yhdysvallat.
"Tuo kuuluu sangen hyväksyttävältä."
"Ja on hyväksyttävää. Saksa oli jo silloin, kun kirjoitettiin 1887, tehnyt hyvin onnistuneen kokeen, yhdistäessään postin, rautatiet ja sähkölennättimen hallituksen alaisiksi laitoksiksi. — On tosiaankin kerrassaan merkille pantavaa, että niin maailmaa ymmärtävä, toimelijas ja kauppaakäyvä kansa, kuin Yhdysvaltain kansa 19:nnen vuosisadan lopulla, jätti pääliikeneuvot yhtiöiden käsiin, joilla tietysti oli tarkoituksena vain saada niistä niin paljo voittoa kuin mahdollista."
"Monessa teidän aikanne historiateoksessa", jatkoi Forest, "tapaa kummastelun ja närkästyksen ilmauksia siitä, että 14:nnella ja 15:nnella vuosisadalla rosvoritarit monissa Europan maissa saivat pitää peliänsä. Nämä kunnon veikot pidättivät linnojensa ohi kulkevia kauppiaita, matkustajia, vaativat veroa ja antoivat heille toisinaan siitä hyvästä suojelusta jonkun matkaa eteenpäin. Nämä olivat "säädyllisten" rosvoritarien "liikeperiaatteet". "Säädyttömät" ryöstivät yksinkertaisesti matkustajat eivätkä siis mitenkään eronneet tavallisista maantierosvoista. Meillä on tässä kysymys vain sellaisista ritareista, jotka omavaltaisesti ottivat veroa heidän alueittensa läpi kulkevien teiden käyttämisestä. Nämä herrat uskalsivat terveet jäsenensä, vieläpä elämänsäkin, kantaessaan maanteillä kulkijoilta veroa, sillä kauppiaiden täytyi olla varustettuja miekoilla ja keihäillä, heillä oli usein aseellisia palvelijoita mukanaan ja he tekivät usein menestyksellä vastarintaa. Useampi kuin yksi ritari kaatui, koettaessaan nostaa veroa, taistelussa maantiellä; monta rosvolinnaa, joiden asukkaat olivat lähikaupunkien vitsaus, hävittivät porvarit, ja herra rosvoritari sai hengellään maksaa veronkantohalunsa. Toisin teidän aikananne. Herrat, jotka silloin verottivat matkustavaisia ja tavaroita, joita kuljetettiin valtateillä, voivat sen tehdä kaikessa rauhassa. Myös voivat he näitä veroja kohottaa melkeinpä aivan mielensä mukaan. Ainoa, mitä heidän sitävarten tuli tehdä, oli kutsua rautateiden johtajat kokoon jonnekin ja päättää kohottaa hintoja matkustajain ja tavaran kuljetuksesta. Tuollaisilla kokouksilla oli huonot seuraukset ainoastaan, jos näissä tilaisuuksissa juotu samppanja oli huonoa. Olipa melkein naurettava olotila, että kauppaa harjottava kansa antoi koko maan suunnattoman henkilö- ja tavaraliikenteen alttiiksi yksityisille osinkoja jakaville yhtiöille, ja hyvän todistuksen rautateiden omistajien kohtuullisuudesta v. 1887 antaa se seikka, että he kohtelivat kansaa edes niin hyvin, kuin kohtelivat; olihan heillä oikeastaan valta menetellä mielensä mukaan."
"Kaasu- ja vesilaitokset samoinkuin raitiotiet olisitte arvatenkin ottaneet valtion huostaan?" kysyin minä.
"Tietysti", vastasi Forest. "Mutta ennenkuin olisin koskenut kaupunkien asioihin, olisin hallituksen huostaan ottanut ne metsä- ja kaivosseudut, jotka silloin kuuluivat Yhdysvaltoihin, s. o. minä olisin pannut toimeen järjestetyn metsän- ja vuorikaivoshoidon. Jos Yhdysvaltain kansa olisi edes jonkun verran säästänyt suunnattomia metsiään, jotka aiemmin peittivät suuria osia maasta, ei meidän nyt, vuonna 2,000, tarvitsisi kärsiä puiden puutetta."
"Mitä olisitte tehneet pankkimiehille ja kauppiaille?"
"En mitään", vastasi Forest. "Lukuisat tuotantoyhdistykset eivät olisi tarvinneet ainoastaan miehiä, jotka voivat johtaa tehtaita, vaan myös asiamiehiä ja kirjanpitäjiä. Sillä työmiehet olisivat hyvin pian tehneet sen havainnon, ettei kätten työ yksin riitä suuren liikeyrityksen hoitamiseen menestyksellisesti ja osakkaiden yhteiseksi hyödyksi. Liikkeen johtajina ja kirjanpitäjinä olisivat monet pankkiirit ja kirjanpitäjät taas saaneet työtä. Kaikellaisten puotien omistajat taas olisivat, myytyään varastonsa, saaneet sangen helposti paikkoja, jos tuotto-osuuskunnat olisivat käsittäneet kaikkia tavaroita, niinkuin teidän aikananne n. k. Country Stores."
"Luulen, että teidän järjestelmänne vallalla ollessa kaikki puodit olisivat olleet pakotetut sulkemaan ovensa", huomautin minä. "Sillä eri ammattikunnat olisivat aivan varmaan avanneet omia myymälöitä, ostaneet paljottain kaikki tavaransa ja jälleen myyneet ne osuuskuntien jäsenille pienellä voitolla. Sellaisten liikkeiden kanssa eivät kauppiaat tietysti olisi voineet kilpailla. Niiden kauppiaiden, jotka eivät olisi saaneet paikkoja osuuskuntien myymälöissä, olisi täytynyt käydä käsiksi johonkin muuhun työhön — useille heistä kova kohtalo!"
"Teollisuuden siirtyminen yksityisten tai osakeyhtiöiden käsistä osuuskuntien huostaan ei tietysti olisi tapahtunut äkkiä, vaan vähitellen", selitti Forest. "Siten kauppiailla olisi ollut ehkä kolmekymmentä tai viisikymmentä vuotta aikaa mukautua uusiin oloihin. Heidän lapsensa olisivat, sensijaan että olisivat tulleet kauppiaiksi, voineet liittyä tehdasosuuskuntiin. Sitäpaitsi ei ole mitään syytä otaksua, että kaikki yksityinen kaupanteko olisi osuuskuntain myymälöiden tähden lakannut. Tavaran halpuus yksinään ei hanki sille ostajia. Ostettaessa merkitsee maksu paljon, ja monet maksavat kernaasti esineestä, joka heitä miellyttää, enemmän kuin esineestä, joka kylläkin on yhtä tarkoituksenmukainen, mutta ei yhtä aistikas. Senvuoksi kauppiaat, jotka osottivat hienoa makua tavaroita ostaessaan, voivat aina olla menekistä varmat, huolimatta kaikista osuuskunnista. — Myös olisivat yksityiskaupat monissa paikoin maaseutua pysyneet edelleen olemassa."