"Vanhaksi Liisa-muoriksi minua sanovat!"
"Istukaa penkille vähäksi aikaa, Liisa-muori", sanoi renki, meni myllyyn, avasi ison kirjan ja tuli sitten pitkä lista kädessään taasen ulos.
"Lasku kai se on, poikaseni?" kysyi vanhus.
"Ei toki!" vastasi renki. "Jauhaminen ei maksa mitään. Mutta tämän alle täytyy Teidän ensinnä kirjoittaa nimenne!"
"Nimenikö kirjoittaa?" toisti vanha vaimo. "Niinkö nimikirjoituksellani perkeleelle lupautua? En, sitä en tee! Minä olen jumalaapelkäävä nainen ja toivon kerran pääseväni taivaaseen."
"Ei täällä kumminkaan niin vaarallisia vaadita", nauroi renki. "Listaan on merkitty kaikki ne tyhmyydet, mitkä eläissänne olette tehneet, samassa järjestyksessä aikoineen ja tuntineen kuin ne tapahtuivat. Ennenkun annatte jauhatuttaa itsenne, täytyy Teidän sitoutua, nuoreksi tultuanne, tekemään vielä kerran samat tyhmyydet ja ihan samassa järjestyksessä; aivan niinkuin ne ovat tähän listaan merkityt."
Sitten katsoi hän listaan ja virkkoi hymyillen: "Onhan niitä tosiaankin koko joukko, Liisa-muori, aika joukko! Kuudennestatoista kuudenteenkolmatta ikävuoteen yksi kutakin päivää kohden, sunnuntaisin kaksikin. Sitten niitä on vähemmän. Mutta alkupuolella neljänäkymmentä, silloin niitä taas, hitto vieköön, on oikein paksulta. Lopulta, niinkuin tavallista on!"
Silloin huokasi vanhus ja sanoi: "Ohhoh, eipä silloin kannatakkaan myllyyn mennä!"
"Niinpä, niin", vastasi renki "useitten ei sitä kannatakkaan tehdä! Senpätähden meillä onkin niin hyvä aika, seitsemän joutopäivää viikossa ja mylly seisoo, varsinkin viime vuosina. Ennen sitä oli liike edes vähäsen vilkkaampaa."
"Eikö ole mahdollista pyyhkiä edes jotakin listasta?" kysyi vanhus vielä kerran ja hyväili rengin poskia. "Kolme asiaa vaan, poikaseni, kaiken muun tahdon, jos nyt niin olla täytyy, tehdä vielä toisenkin kerran."