Niin olivat kaikki ehdot täytetyt ja kun kuninkaantytär nyt sai lasimestarin miehekseen ja tällä sitä paitsi oli sametinpehmeät kädet, niin voi hän myös pitää vaaria hänen sydämestään ja se kestikin, kunnes autuas kuolema lopetti kuningattaren päivät.
Mutta toinen sisar, jonka sydämessä jo oli särö, tuli tädiksi ja päälle päätteeksi parhaimmaksi tädiksi koko maailmassa. Sitä eivät vakuuttaneet ainoastaan lapset, jotka entinen nuori aatelismies ja kuninkaantytär saivat, vaan myöskin kaikki muut ihmiset. Pieniä prinsessoja opetti hän lukemaan, rukoilemaan ja nukenvaatteita ompelemaan, ja prinssien todistuksia tarkasteli hän. Sitä, jolla oli hyvä todistus, kiitti hän paljon ja antoi hänelle jotakin lahjaksi, mutta jos jollakulla jonkun kerran oli huono todistus, niin näpsäytti hän häntä nenälle ja sanoi: "Sanoppas kerran, sinä pieni kuninkaanalku, mitä luulet olevasi? Mikä sinustakin kerran tulee. Sano vaan! Noh, tuleeko siitä mitään!" Ja kun tämä silloin nyyhkyttäen vastasi: "Ku-ku-ku-ku-ningas!" nauroi hän ja kysyi: "kuningas? Tottakai Miidas-kuningas. Jalosukuinen Miidas-kuningas, pitkine aasinkorvineen!" Silloin häpesi se, joka oli saanut huonon todistuksen, aivan hirveästi.
Myös tämä toinen kuninkaantytär eli hyvin vanhaksi, vaikka hänen sydämessään olikin särö. Jos joku sitä ihmetteli, sanoi hän säännöllisesti: "Mikä nuorra halkee eikä heti säry, sepä juuri usein vielä kauvankin kestää." —
Ja se onkin totta. Sillä minun äidilläni on tuommoinen vanha kerma-astia, valkopohjainen ja siinä kukkia, jossa myös on ollut särö niin kauvan kuin minä jaksan muistaa, mutta se kestää yhä vieläkin ja sen jälkeen kun äitini sen sai, on jo niin monta uutta kerma-astiaa ostettu ja säretty, ettei niiden lukumäärää kukaan tiedäkkään.
Taivas ja helvetti
Siihen vuodenaikaan, kun maailma on ihanimmillaan ja kun ihmisen on vaikein erota elämästä, kun syreenit jo kukkivat ja ruusuilla on isot umput, kulki kaksi matkantekijää taivaaseen vievää tietä, toinen köyhä ja toinen rikas. Eläissään olivat he asuneet aivan lähekkäin saman kadun varrella, rikas suuressa muhkeassa talossa, köyhä pienessä hökkelissä. Mutta kun kuolema ei tee eroitusta, niin tapahtui että molemmat kuolivat yhtaikaa. Sentähden olivat he myöskin kohdanneet toisensa taivaantiellä ja kulkivat nyt äänettöminä rinnatusten.
Mutta tie tuli yhä jyrkemmäksi ja jyrkemmäksi, ja rikkaasta alkoi matkanteko tuntua kovin rasittavalta, sillä hän oli lihava ja hengästyi pian, koska hän eläissään ei koskaan ollut kulkenut niin pitkää matkaa. Seuraus siitä oli, että köyhä ehti hyvän matkaa häntä edelle ja tuli ensinnä taivaan valtakunnan portille. Mutta koska hän ei uskaltanut sitä kolkuttaa, istuutui hän portin edustalle ja ajatteli: "Sinä voit odottaa rikkaan miehen tuloa; ehken hän kolkuttaa."
Pitkän ajan kuluttua saapui rikas mies perille, ja kun hän huomasi portin suljetuksi eikä kukaan heti paikalla tullut avaamaan, alkoi hän pitää pahaa ääntä ja nyrkeillään lyödä siihen. Silloin kiiruhti Pietari kiireimmän kautta portille, avasi sen, katseli kumpaista odottavaa ja sanoi rikkaalle miehelle: "Varmaankin olit sinä se, joka et jaksanut odottaa. Sinulla ei minun mielestäni ole syytä niin pöyhistellä. Emme ole juuri kuulleet sinusta niin järin paljon hyvää kerrottavan, siihen aikaan kun maailmassa elit."
Silloin katosi rikkaan rohkeus äkkiä, mutta Pietari ei huolinut sen enempää hänestä, vaan ojensi kätensä köyhälle miehelle, jotta tämä helpommin pääsisi nousemaan, ja sanoi: "Käykää kumpaisetkin odotussaliin, niin saamme sitten nähdä miten teidän käy."
Eivätkä he todellakaan nyt tulleet taivaaseen, vaan ainoastaan isoon saliin, josta vei monta suljettua ovea ja jossa oli penkkejä pitkin seinämiä.