Silloin kysyi hän, eikö hän voisi alkaa toisesta päästä, sillä se olisi paljon sukkelampaa, mutta lasimestari selitti hänelle, että kunnollisen lasimestarin aina täytyi alkaa alusta alkain, muuten siitä ei kunnollista synnykkään.
Tähän tyytyi hän. Ensimmäisenä vuotena nouti hän leipää leipurilta, pesi ja harjasi lapsia ja puki heidän ylleen. Toisena tahdasti hän, kolmantena oppi hän lasia leikkaamaan ja neljäntenä tuli hänestä mestari. Sitten puki hän taas aatelismiehen puvun ylleen, sanoi jäähyväiset mestarilleen ja tuumiskeli, mitä hänen nyt piti tehdä tullakseen kuninkaaksi.
Kun hän nyt kulki kadulla mietteisiinsä vaipuneena ja tuijotti katukiviin, tuli hänen luokseen eräs mies ja kysyi, oliko hän mitään kadottanut, koska hän yhä vaan tähysteli maahan. Silloin vastasi hän, ettei hän kylläkään ollut mitään kadottanut, vaan että hän todellakin haki jotain, nimittäin kuningaskuntaa, sekä kysyi eikö toinen tiennyt, miten hänen tuli menetellä tullakseen kuninkaaksi.
"Kunpahan olisit lasimestari", sanoi silloin mies, "niin kyllä keinon tietäisin."
"Minähän olen lasimestari!" vastasi hän, "olen juuri päässyt siksi!"
Kun hän oli tämän sanonut, kertoi mies hänelle noista kolmesta sisaresta, joilla oli lasiset sydämet ja miten vanha kuningas välttämättömästi tahtoi naittaa tyttärensä lasimestarille. "Alussa oli", niin hän kertoi, "sekin ehtona, että sen lasimestarin, joka kuninkaan tyttären oli saapa, täytyi olla kuningas tahi kuninkaanpoika; mutta kun semmoista vaan ei mahda löytyä, joka olisi samalla kertaa lasimestari ja kuningas, niin on hän nyttemmin helpoittanut ehtojaan, niinkuin viisaan aina täytyy tehdä, ja asettanut kaksi toista ehtoa. Lasimestari hänen kumminkin täytyy olla, siitä ei päästä!"
"Mitkäs nuot kaksi muuta ehtoa ovat?" kysyi nuori aatelismies.
"Hänen täytyy miellyttää kuninkaantytärtä ja hänellä täytyy olla kädet kuni sametista. Kun nyt lasimestari tulee, joka on kuninkaantyttären mieleen ja jolla myös on kädet pehmeät kuni olisivat samettia, niin on kuninkaan aikomus antaa hänelle tyttärensä ja tehdä hänet, kuoltuaan, kuninkaaksi. Aika joukko lasimestareita on jo käynyt linnassa, mutt'ei kukaan ollut kuninkaantyttären mieleen. Sitä paitsi ei kenelläkään heistä ollut samettiset vaan karkeat kädet, kuten lasimestareilla tavallisesti onkin."
Kun nuori aatelismies oli tämän kuullut, meni hän linnaan ilmaisi kuninkaalle kuka hän oli, muistutti häntä siitä, että hän poikana oli ollut palveluksessa hänen hovissaan ja kertoi hänelle, että hän rakkaudesta hänen tyttäreensä oli ruvennut lasimestariksi ja että hän nyt kernaasti tahtoisi tämän vaimokseen ja soisi tulevansa kuninkaaksi hänen kuoltuaan.
Silloin kutsutti kuningas tyttärensä luokseen ja kysyi häneltä, josko nuori aatelismies oli hänen mieleensä, ja kun hän vastasi myöntävästi tähän, koskapa hän heti tunsi nuoren miehen, sanoi kuningas, että nyt piti tämän myöskin vetää hansikkaat kädestään ja näyttää oliko hänellä myös sametinpehmoiset kädet. Mutta kuninkaantytär arveli, että semmoinen oli aivan joutavaa, sillä hän tiesi muka aivan varmaan, että hänellä todellakin oli kädet kuni sametista. Sen hän jo oli huomannut silloin kun hän saattoi hänet portaita ylös.