Samassa tuli lammaspaimen karjoineen kotiin ajaen lampaitaan kylän raittia pitkin. Kun hän kulki "Kruunun" ohitse ja näki tytön istuvan vilkkaasti nuoren miehen kanssa keskustellen, pysähtyi hän kotvaseksi ja sanoi: "Niin, niin, Teille hän kyllä kauniin unensa kertoo; minulle hän ei tahtonut mitään sanoa!" Sitten ajoi hän lampaitaan eteenpäin.
Mutta silloin tuli tyttö vieläkin uteliaammaksi ja kun toinen ei vieläkään puhunut mitään unennäöstään, ei hän enää voinut mieltänsä malttaa ja kysyi sentähden aivan suoraan, mitä hän sitten maatessaan puun alla oli uneksinut.
Silloin näytti nuori mies, joka oli aika vekkuli ja jonka hänen kaunis unensa oli saattanut hilpeälle tuulelle, hyvin salaperäiseltä, vilkutteli silmiään ja sanoi: "Kaunista unta olen minä nähnyt, se on totta, mutta en minä uskalla sanoa millainen se oli." Mutta tyttö kyseli yhä enemmän ja kiusasi häntä toki sanomaan millainen uni se oli. Silloin siirtyi tämä aivan hänen viereensä ja sanoi tosissaan: "Ajatelkaahan, minä näin unta, että minä olin kerran menevä 'Kruunun' isännän tyttären kanssa naimisiin ja että minusta oli kerran tuleva 'Kruunun' isäntä!"
Silloin sävähti tyttö ensin valkeaksi kuin palttina ja sitten helakanpunaiseksi ja meni huoneeseen. Vähän ajan kuluttua tuli hän takaisin ja kysyi, oliko hän todellakin semmoista unta nähnyt ja tarkoittiko hän totta niin puhuessaan.
"Ihan varmaan", vastasi hän, "juuri Teidän näköisenne oli se, joka näyttäytyi minulle unissani!" Silloin meni tyttö taaskin sisään eikä tullut takaisin. Hän meni omaan huoneeseensa ja ajatukset pyörivät hänen mielessään kuin hampaat myllyn rattaissa; yhä kiersi siinä uudet ja kumminkin samat, niin ettei siitä loppua tullutkaan. "Hän ei tiedä mitään tuosta puusta", sanoi hän. "Hän on nähnyt semmoista unta. Joko tahtonen tahi en, niin siten on kumminkin käypä. Sitä ei käy muuttaminen." Sitten pani hän maata ja koko yön näki hän unta nuoresta käsityöläisestä. Kun hän heräsi seuraavana aamuna, tunsi hän tyystiin hänen kasvonsa piirteet, niin usein oli hän ne unissaan nähnyt — ja sievä poika hän oli, sitä ei käynyt kieltäminen.
Mutta nuori mies oli nukkunut mainiosti olkivuoteellaan, unipuun, unensa ja sen minkä hän edellisenä iltana oli isännän tyttärelle sanonut, oli hän jo aikoja sitten unhoittanut. Hän seisoi vierastuvassa oven suulla ja aikoi juuri ojentaa isännälle kättä jäähyväisiksi. Silloin astui tyttö huoneeseen ja kun hän näki hänet matkatamineissaan tunsi hän niin kummallista tuskaa ikäänkuin hän ei saisi sallia, että hän menisi matkoihinsa. "Isä", sanoi hän, "viini ei ole vielä pulloihin laskettu eikä tuolla nuorella miehellä ole mitään tekemistä; eikö hän voisi jäädä tänne päiväkaudeksi niin voisi hän ansaita ruokansa ja päälle päätteeksi vähän matkarahaakin?" — Ja "Kruunun" isännällä ei ollut mitään sitä vastaan, sillä hän oli jo juonut aamullisen tuoppinsa ja oli syönyt aamiaisensa ja oli ravittu, niin että oli hänen otollisin aikansa.
Mutta viinin laskeminen edistyi hitaasti ja tytöllä oli milloin mikin syy, jonkatähden täytyi noutaa nuori mies kellarista. Kun viiniastia vihdoinkin oli tyhjänä ja pullot täytetyt, niin tuumi tyttö, että olisipa se aika hyvä asia, jos hän ennen lähtöään ensinnä auttaisi vähän peltotöissäkin ja kun hän tästä suoriutui niin oli puutarhassa paljon semmoista tehtävää, jota ei kukaan ollut sitä ennen tullut ajatelleeksikaan. Niin kului aika, viikko toisensa jälkeen, ja joka yö näki tyttö pojasta unta. Iltasin istuivat he lehtimajassa talon edustalla ja kun hän kertoi kuinka paljon kovaa hän maailmassa ollessaan oli kokenut, silloin sattui aina jokin rikka tahi karva hänen, tytön, silmään, niin että hänen täytyi pyyhkiä silmiään esiliinallaan.
Vuoden kuluttua oli nuori käsityöläinen yhä vielä talossa ja kaikki oli niin puhtaaksi luuduttu, valkoista hiekkaa huoneitten lattioille sirotettu ja sen päälle hienoja katajan oksia riposteltu, ja koko kylä vietti juhlapäivää. Sillä nuori käsityöläinen vietti häitään "Kruunun" isännän tyttären kanssa ja kaikki ihmiset iloitsivat, ja se joka ei iloinnut syystä että hän oli kateellinen, oli ainakin olevinaan iloinen.
Kohta sen jälkeen oli "Kruunun" isännällä taasen otollisin hetkensä, koskapa hän oli syönyt itsensä kylläiseksi ja hän istui tupakkarasia polvillaan nojatuolissaan ja nukkui. Kun hän ei ottanut herätäkseen, tahtoivat he herättää hänet, mutta hän olikin kuollut, hengetön. Niin oli nyt nuoresta käsityöläisestä todella tullutkin "Kruunun" isäntä niinkuin hän leikkiä laskien oli ennustanut ja muutoin toteutui kaikki, mistä hän puun alla oli unta nähnyt. Sillä kohta oli hänellä kaksi lastakin ja luultavasti nosti hän kerran jommankumman heistä syliinsä ja antoi sille syödä ja puhalsi sitä tehdessään lusikkaa, ja varmaankin juoksenteli toinen poika sill'aikaa porkkanoineen huoneessa, jos kohta se, jolta olen tämän kertomuksen kuullut, ei ole sitä minulle sanonut ja vaikka minä unohdin sitä häneltä oitis tiedustella. Mutta varmaankin on asian laita ollut semmoinen, koskapa se, mistä unipuun alla näki unta, toteutuu ihan hiuskarvaa myöten.
Eräänä päivänä — saattoi olla noin neljä vuotta siitä kun häitä oli vietetty — istui nuori isäntä — sillä nyt oli hän "Kruunun" isäntänä — vierastuvassa. Silloin tuli hänen vaimonsa sisään, asettui hänen eteensä ja sanoi: "Ajattelehan, eilen on eräs leikkuumiehistämme puolenpäivän aikaan nukkunut unipuun alle eikä ole asiata ajatellut. Tiedätkös millaista unta hän on nähnyt? Hän on nähnyt semmoista unta, että hän oli upporikas. Ja arvaappas kuka hän on! Vanha Heikki, joka on niin tyhmä, että häntä käy oikein sääli ja jota me olemme vaan säälistä palveluksessamme pitäneet. Mitähän hänkin niin paljolla rahalla tehnee?"