He yli reunain vettä nyt kaas suureen sammioon: "Hei, alassuin John Otrapää, hän uikoon, — vajotkoon!"
Taas permannolle paiskattiin hän uusiin piinoihin: sai vatkailun, jos näytti vaan viel' elonmerkinkin.
Niin yli liekin paahtoivat he luut ja ytimet, ja myllynkivi vihdoinkin jo ruhjoi jättehet.
Mut sydänveret sarkoissa he juhlaseuraan toi, ja into nousi ilmoihin ja riemu, kun he joi.
John Otrapää ol' uljas mies ja sankareita maan; siks rohkaistut, jos verta tuon vain huulin kosketkaan.
Se mieles murheet häätää pois, sun intoon, hehkuun saa! Se viihtää lesken kyynelveet, se syämet soinnuttaa.
Hei, onneks siis John Otrapään!
Hei, maljat pohjaan vaan!
Tuon suku suuri varttukoon
maass' Skottein ainiaan!
Pitkäst' aikaa.
Ei vanhat veikot unhoon jää ja välit ystäväin! Sa vanha veikko, terve, mies, taas pitkäst' aikaa näin!
Taas pitkäst' aikaa tavattiin, taas pitkäst' aikaa näin; hei, muistoin malja otetaan taas pitkäst' aikaa näin!