Voi, viitsit juosta teitä, kun äkkäät keltahapset! Jos olet mies, niin heitä nuo turhat tyttölapset.
Hae oiva veikko, kaulaa sa kasta viininmehuin; kun enää et voi laulaa, käy maata, päivääs kehuin.
Sulo Jenni.
Missä on onni, min tunsin ma aamuin,
kun leivojen liverrys soi?
Missä on rauha, min äänetön metsä
suuss' illan mun mieleeni toi?
Enää en, seuraten mutkia virran,
nää viehkeitä kukkia haan,
etsi en jälkiä häipyvän riemun;
käyn huolteni vallassa vaan.
Pois joko siis suvi laaksoista lähti?
Syys synkkäkö saapunut lie?
Ei toki! Kilvanhan ruusujen kisaan
säät seijahat mettiset vie.
Kätkeä tahtoisin tunteeni salaan,
mut aikaa jo selville sain:
rintani kaikkien kaihojen syynä
sulo Jenni on, Jenni on vain!
Vuodet ei voi ikimurhetta lientää,
ja lohtua toivo ei tuo.
Niinpä nyt vaivaani vaalin, ja hoivaa
sulo tuskien auvo se suo.
Craigie-Burnin metsä.
Yön rauhaan Craigie-Burn jo jää, se aamun iloon herää, mut mulle kevään loisto tää vain murheen syitä kerää.