Oktavia oli heittäytynyt ruusukoristeiselle vuoteelle ja peittänyt päänsä.
"Minä tunnen ne", vastasi vihdoin Neron puoliso — "minä tiedän kaikki, Livia, arvaan kaikki — — miksikä teeskentelisi kärsivä kärsivän edessä? Niin, vaimo parka — yhtä voimaton ja onneton olen minä kuin sinäkin, niin voimaton, etten voi edes ystävätärtäni Juliaa pelastaa."
"Miten hänen käypi?"
"En sitä tiedä — ehkä armahtavat viholliset häntä nuoruutensa tähden."
Livia hymyili ivallisesti.
"Hänen nuoruutensa voisi korkeintaan tehdä hänen vihollisensa leppymättömiksi. — Minä näen, valtijatar, ett'et voi mitään puolestani tehdä. Mutta minulla on sinulle vielä eräs tieto tuotava; iloinen ei ole sekään —."
Oktavia huoahti.
"Eikö kärsimyksieni mitta ole vielä täysi?"
"En tiedä, keisarinna, onko sinulle nimi Marcia tuttu?"
Keisarinna säpsähti.