Hänen edessään seisoi caesar. Pallas koetti päästä hänen ohitseen. Mutta vaikkakin kansleri oli suuri ja vahva mies, oli Nero häntä paljoa voimakkaampi.
Nero antoi Rooman valtakunnan pelätylle kanslerille, Agrippinan uskotulle, sellaisen sysäyksen, että hän horjahti takaisin huoneeseen.
Kirkaisten oli Agrippina hypähtänyt istuviltaan. Mutta tämän naisen synnillinen voima oli suurempi kuin hetken hämmästys. Kuka takasi, että Nero oli kuullut heidän keskustelunsa? Ehkä oli häneltä pääasia jäänyt kuulematta — ehkä hän aavisti vaan, mitä ei voinut todistaa…
Hänen kasvojensa piirteet tasaantuivat ja kätensä keisarille suudeltavaksi ojentaen sanoi hän tyynesti: "Jupiter kanssasi, poikani. Olen iloinen nähdessäni sinut taas kerran luonani."
Nero ei suotta ollut jo vuoden ajan kantanut purppuraa. Sirolla liikkeellä kumartui hän suutelemaan äitinsä kättä.
"Sormesi ovat kylmät kuin jää", sanoi hän tarkastellen Agrippinaa. Hänen huulillaan leikki hymy, joka olisi saanut pelottomimmankin vapisemaan. Mutta ennenkuin leskikeisarinna ehti löytää sanaa vastatakseen, kääntyi Nero Pallaksen puoleen.
Tämä seisoi suorana hänen edessään, käsivarret rinnalla ristissä, silmät synkästi lattiaan suunnattuina.
Nero istuutui lähellä olevaan nojatuoliin ja sanoi hetkisen kuluttua äänellä, joka ei ilmaissut pienintäkään liikutusta:
"Sinä tahdot syrjäyttää minut, Pallas?"
Tuskin huomattava värähdys puistatti miehen vartaloa, joka ei koskaan ollut vapissut.