"Oletko pitänyt huolen käskyjeni täyttämisestä?" kysyi amiraali otsaansa rypistäen etiopialaiselta.
Tämä teki myöntävän eleen.
"Laivan pohjaan tehty reikä on jalan levyinen. Tarpeen tullessa on vesi syöksyvä suoraan kuolemaan tuomitun hyttiin."
Anicetus laski tyytyväisenä orjan luotaan. Laiva kulki täysin purjein, lentäen yötuulessa kuin lokki eteenpäin. Agrippina avasi luukun, josta hän voi katsella ulos ja tähysteli, eikö jo Lukrinin ranta, missä hänen huvilansa palmumetsän helmassa sijaitsi, alkanut näkyä. Pelästyneenä koetti hän pimeässä tuntea seutuja. Mitä tämä merkitsi? Miksi eivät tulet Micenumin valotornista enään näkyneet? Hänen arvelunsa mukaan piti laivan lähetä Puzzeolia, mutta niin paljon kuin Agrippina ponnistikin näköelimiään, ei hän erottanut muuta kuin vettä. Tähdetkin olivat peittyneet mustien pilvien taakse.
Vihaisena paiskasi leskikeisarinna akkunan kiinni ja nousi kannelle.
Komentosillalla seisoi Anicetus, katse rauhallisesti merelle tähystäen.
"Kapteeni!" huusi Agrippina käskevästi, "minne me purjehdimme?"
Neron suosikki käänsi leveän päänsä purppuraa kantavaa naista kohti ja huulet alamaisessa hymyssä vastasi hän:
"Me purjehdimme päämääräämme kohti."
"Mitä se merkitsee?" kivahti keisarinna vihaisesti. "Mitä päämäärää kohti?"
"Sitä päämäärää, jonka keisari on minulle antanut."