"Tuokaa hänet sisään", sanoi Oktavia, käyden istumaan.
Orja riensi ulos ja palasi kohta uusimman kuosin mukaan puetun tytön kera, jonka kasvoja peitti tiheä verho. Kaikesta päättäen kuului hän caesarin jalkavaimon palvelusväkeen.
Hän kumarsi kunnioittavasti Oktavialle. Kun orjan askeleet olivat lakanneet kuulumasta, kysyi Oktavia osittain kummastunein, osittain pelonsekaisin tuntein tyttöä silmäillen:
"Mikä toi sinut tänne, lapsukaiseni? Etkö tahdo nostaa huntua, jotta sinut tuntisin?" Orjatar pudisti päätään.
"Älä suutu, valtijatar, jos pyydän sinua olemaan tiedustamatta nimeäni. Siitä ei olisi sinulle hyötyä eikä huvia. Mutta minulle olisi vaarallista jos tunnettaisiin, kuka olen."
"Niinpä kerro, mikä mieltäsi painaa."
"Olen orjatar ja kuulun seurueeseen, joka…" Hän pysähtyi ja Oktavia saattoi huomata, kuinka hän huntunsa takana punastui.
"Sano rauhallisesti vaan nimi", virkkoi keisarinna. "Ken on kärsinyt, kuten minä, häntä ei enään säikähdytä mikään muisto, mikään nimi. Sinä olet Poppean orjatar?"
"Niin olen. Sellaisena matkustin valtijattaren mukana Akaiaan."
"Ah — isthmiläisiin kisoihin?"