Kadriassa, Eufratin varrella sijaitsevassa kaupungissa hän vihdoin tapasi everstin. Corbulo teki juuri pitkällisten ja vaihtelevain taisteluiden perästä Syyrian kuninkaan Tiridateksen kanssa rauhaa.
Kun Antonius saapui suureen leiriin, tarjoutui hänen katseltavakseen huomattava näytelmä. Legioonat oli asetettu aukealle kentälle puoliympyrään, josta kultaiset voitonmerkit kohoutuivat. Keskellä seisoi ylipäällikkö upseeriensa ympäröimänä. Hänen edessään oli luonnollisen kokoinen, sotasaaliiksi saadusta kullasta valettu Neron kuvapatsas. Antonius astui upseerien parveen, tuntien heti ystävänsä, joka kuitenkaan ei häntä huomannut. Silanus näytti vanhettuneelta. Hopean värisiä hapsia näkyi tukassa ja parrassa, ahavoittuneilla kasvoilla oli väsynyt ilme.
Mutta Antoniuksen huomio kiintyi toisaalle. Puoliympyrään astui Corbulon kunnioittavasti tervehtäissä, Syrian kuningas Tiridates, kruunu päässään, purppura harteilla, loistava seurue mukana. Synkän näköisenä läheni kuningas Rooman keisarin kuvaa. Sen eteen tultuaan hän näytti epäröivän. Roomalainen ylipäällikkö kohotti kulmakarvojaan. Aasialaisen katse lensi voitonmerkkien ohi, yli roomalaisten legioonien. — Sitten taivutti hän toista polveaan, otti kruunun päästään ja laski sen nöyrästi kuvapatsaan juurelle.
Myrskyävät riemuhuudot seurasivat tätä tekoa. Ympyrä sulkeutui.
Sotapäällikkö asetti kruunun jälleen nöyryytetyn kuninkaan päähän…
Silanus kääntyi ympäri ja näki edessään Antoniuksen, vanhan ystävän, jota hän ei ollut niin pitkiin aikoihin tavannut.
Hänen silmänsä levisivät ihmetyksestä, mutta sitten sulki hän riemusta huudahtaen ystävän syliinsä. Sitten vasta näytti hän huomaavan, että tässä odottamattomassa jälleennäkemisessä oli omituista ja laskien molemmat käsivartensa upseerin olalle, virkkoi hän syvin, liikutuksesta vapisevin äänin:
"Keisarinna on lähettänyt sinut?"
Antonius ravisti päätään.
"Hän ei tiedä mitään. Hänen tähtensä minä kuitenkin olen täällä."
"Häntä uhkaa vaara?"