Locuste jätti öljylamppuineen huoneen. Ulkoa kuului kuiskailuja.
"Mitä palvelijoita?" vastasi juuri Poppean ääni. "En ole mitään palvelijoita lähettänyt."
"Ketäs sitten ovat ne liittolaiset, joiden piti hakea myrkky minulta?" kysyi Locuste.
Naiset olivat juuri ilmestyneet oven puitteisiin, kun Nero raivoisasti karjaisten repäsi naamarin kasvoiltaan ja avasi lyhyen togansa, jonka alta kiilsi Caesarin hyvintunnettu kultainen panssari.
"Nero!" kirkasi Poppea, mutta ennenkuin hän oli ehtinyt kääntyä pakoon, sai hän Caesarilta potkun niin valtavan, että hän vääntelehtien kaatui lattialle ja heitti muutaman sekunnin kuluttua henkensä.
Tigellinus oli tarttunut Locusten käsivarteen ja jätti hänet nyt
Caesarille.
Tämä katseli kirkuvaa naista kasvoihin. Hetkisen hän harkitsi.
"Anna olla", sanoi hän sitten. "Hän harjoittaa vaan ammattiaan, — ja minä tarvitsen häntä vielä."
Ähkyen pakeni Locuste huoneen kaukaisimpaan nurkkaan, heittäen aika-ajoin arkoja silmäyksiä Caesariin. Tämä seisoi vaimonsa ruumiin vieressä ajatuksiinsa vaipuneena.
"Kuka on murhannut Poppean?" kysyi hän äkkiä.