"Sinäkö?" Tigellinus nauroi. "Sinä et ole mikään."
Sitten astui hän Neron ohi vähääkään hänestä piittaamatta.
Neuvotonna, vavisten katsoi tämä seuralaisiaan, jotka äänettöminä kuin kuvapatsaat seisoivat ovella.
"Käsitättekö te tätä?"
Toinen gallialaisista vastasi:
"Aivan hyvin. Poissa ollessasi ovat Galban ystävät lahjoneet joukot. Leirissä ei pidetty vielä sinua menneenä miehenä. Mutta Tigellinus asettui uuden caesarin puolelle. Hän komensi vartijat palatsista pois. Tällä hetkellä tekee Icelus, yksi Galban uskotuista parhaansa, kiihoittaakseen Rooman kansaa äärimmilleen sinua vastaan. Senaatti kokoontuu sinua erottamaan."
"Mutta miten se on mahdollista?" huusi epätoivoissaan Rooman valtijas.
"Siis Tigellinuskin! Hänkin! Ja kaarti!"
Hetken mietittyään kääntyi hän taas salakabinettiinsa.
"Tulkaa tänne!" sanoi hän. Tuohon huoneeseen, jonka tunsivat vaan hänen lähimpänsä, sulkeutui Nero molempien gallialaisten kera.
Tällävälin oli palatsin käytäviin kerääntynyt vapautettuja ja orjia; kaikki, joiden kohtalo riippui caesarin kohtalosta, joilla ei ollut mitään toivomista hänen perikadostaan.