Ivallisesti nauraen tarkasteli Silanus vihollistaan.
"Oletko sinä tuntenut armoa, Nero", kuiskasi hän, painostaen jokaista sanaansa. "Tunsitko sinä armoa riistäessäsi sylistäni Oktavian, kahlehtiaksesi tuon jalon naisen elämääsi? Tunsitko sinä armoa, koettaessasi tahrata puhtainta olentoa ja antaessasi pyövelin surmata hänet jalkavaimollesi mieliksi. Oletko koskaan tuntenut armoa elämässäsi, joka on ollut vaan loppumaton rikoksien, konnantöiden sarja? Nyt kuole, pelkuri!"
Jo kiiruhtivat ensin päärakennukseen kääntyneet sotilaat majaa kohti.
Nero, kuullessaan heidän askeleensa ja tietäen olevansa auttamattomasti hukassa, oli vetänyt tikarin esiin ja asettanut sen kurkulleen. Mutta ollen liian pelkuri toteuttamaan aikomuksensa hän yritti nousta pakoa koettaakseen. Silloin tarttui Silanuksen voimakas nyrkki tikarin kahvaan ja painoi sen caesarin kurkkuun. Tämä hervahti takaisin verissään lattialle.
"Armoa", hän ähisi; Silanus vastasi potkaisemalla, ja kääntyen sisään tunkeutuvien sotilaitten puoleen hän kylmästi virkkoi:
"Täällä on Nero. Minulla oli vanha lasku tasattavana hänen kanssaan."
Caesar koetti taas nousta. Hänen jähmettynyt katseensa lensi miehestä mieheen pysähtyen Silanukseen. Sitten retkahti hän elottomana maahan veren vuotaessa tummana virtana haavasta.
"Kuka sinä olet?" kysyi gallialaiselta sotilaitten komentaja, jota oli järisyttänyt kamala näytelmä.
Tämä pudotti viitan hartioiltaan.
"Silanus, eversti caesar Galban palveluksessa."