"Odota. Mieltäkiinnittävä osa kertomuksesta on jälellä. — Hän näyttää epäröineen kuolemantuomion täytäntöönpanossa, sillä vartijat näkivät kohtauksen, joka on Paetuksen puolisolle vakuuttava sijan Lukretian rinnalla."
"Ah?" keisarinna kävi tarkkaavaksi. "Eikö hänen vaimonsa nimi ole
Arria?"
"Kyllä, Arria on hänen nimensä. Hän syleili puolisoaan, otti tikarin hänen kädestään ja painoi sen rintaansa, hervahtaen Paetuksen käsivarrelle. 'Ei se pahalta tunnu, Paetus', olivat hänen viimeiset sanansa, eikä Paetus luonnollisesti nyt enään epäröinyt seurata häntä kuolemaan."
Tämä kertomus, jota läsnäolevat eivät uutuutena kuulleet, koska koko Roomassa ei tänään muusta puhuttu, teki kuitenkin syvän vaikutuksen jokaiseen heistä.
Keisarinna oli käynyt vaaleaksi kuin kipsikuva.
"Roomasta löytyy vielä sellaisia naisia?" kysyi hän hypistellen kultaista vyötäiskoristettaan.
"Kuten näette", vastasi Vitellius.
Agrippinan silmien eteen kuvastui Livian, Narsissuksen puolison muoto, ja äkkinäinen tuskan puuskaus sai hänet vapisemaan.
"Kysymyksesi tuntuu kummalliselta", pisti Callistus, imperatorin uskottu, väliin. "Sellaisia naisia on aina ollut Roomassa ja tulee olemaan eteenkinpäin, kunnes Jupiter on päättänyt maailman hävityksen."
"Juttuja!" hohotti Burrus, kaartin eversti. "Maailma ei häviä niinkauvan kuin Rooma on, ja Rooma on ijankaikkinen."