* * * * *
Agrippina oli astunut uskottujensa luokse, joiden ilmoitukset hän vuoron jälkeen otti vastaan, toisia heistä pannen merkille, toisia sivuuttaen hymyillen, toisia kovin sanoin moittien, toisia pelästyttäen kulmakarvojen rypistyksellä.
Häntä huvitti viettää pieni hetki, vapauduttuaan asioistaan, jutellen uskottujensa kanssa, joiden seurassa hän käyttäytyi, kuin ei heidän ja keisarinnan välillä voisi olla mitään salaisuutta, niin että miehet yhtä merkittäviä luonteittensa ja kykyjensä puolesta, mutta sangen erilaisia siveellisten ominaisuuksiensa suhteen, vähitellen, antoivat naamarinsa pudota ja uskoivat keisarinnalle salaisimmatkin ajatuksensa, sillävälin kun tämä ainoastaan sen verran ilmaisi, kuin näytti tarpeelliselta ja hallitsi noita miehiä jättämättä heille mitään varmaa syytöksen aihetta omaa persoonaansa vastaan.
Tätä nykyä herättivät mielenkiintoa etupäässä valtiopetos- ja majesteettirikosjutut. Nämä oikeusjutut olivat Tiberiuksen hallitessa tulleet muotiin ja pysyneet Claudiuksen aikanakin päiväjärjestyksessä. Tällä kertaa oli kysymyksessä tasavaltalainen liike, jota hovissa olisi saatu kenties pelätä, ellei olisi ollut kylliksi rahoja legionien ja erittäinkin pretorianien tyydyttämiseksi, jotka muutoin saattoi helposti voittaa jonkun uuden caesarin puolelle, mutta ei koskaan tasavallan.
Niinpä oli tasavaltalaismielisen Arruntius Skribonianuksen yritys nostaa kapinaan illyrialaiset maakunnat, joiden prokonsuli hän oli, saanut huonon lopun. Skribonianus murhattiin pakomatkallaan eräällä pienellä Adrianmeren saarella, kun hän, pitkästä matkasta väsyneenä, oli laskenut päänsä rakastamansa naisen helmaan.
Luonnollisesti oli tätä tapausta seurannut lukuisia vangitsemisia. Useat ylhäiset Skribonianuksen ystävät saivat marssia vankikoppeihin, ja nousi suunnaton oikeusjupakka, jonka kestäessä useita Rooman kunnioitetuimmista kansalaisista tuomittiin surmaamaan itsensä.
Päivän suurkysymys oli juttu Caecina Paetusta vastaan, jonka jutun viimeisimmistä vaiheista ei keisarinnalla voinut vielä olla tietoa, kun asiapapereita ei ollut hänelle ehditty esittää.
"Hänet selitettiin syylliseksi ja tuomittiin kuolemaan", kertoi prefekti Vitellius.
"Viisas tuomio", arveli keisarinna. "Hänen puolisonsa", jatkoi Vitellius, "oli seurannut häntä vankilaan ja siellä odottanut oikeuden päätöstä. Tuomion langettamisen jälkeen lähetettiin miehelle tikari, jotta hän voisi kuolla roomalaisena."
"Entä sitten? Minä en tässä näe mitään eriskummallista! Hän pisti itseään taitamattomasti, vai?"