Oliko hän oikeutettu poistamaan tämän miehen antamatta hänelle tilaisuutta puolustaa itseään?
Mitä — jos Agrippina olisi erehtynyt? Jos jonkun ulkonaisen sattuman kautta hänen epäluulonsa olisi suuntautunut väärälle tolalle?
Mutta oliko se Agrippinan suhteen mahdollista? Tuon aina harkitsevan, varovaisen ja viisaan naisen suhteen, joka katsoi ihmisten läpi kuin lasin?
Ei.
Narsissus oli syyllinen, enemmän taikka vähemmän, se oli kaiken epäilyksen ulkopuolella — ja silmänräpäyksen, pienen, lyhyen hetken seisoi siinä maailman mahtavin mies, kädet silmillä, mutisten:
"Eikö siis ole enään ketään, johon luottaa saattaisin? Eikö yhtään, joka kestäisi koetuksen?
"Ympärilläni näen vaan valhetta, teeskentelyä ja salajuonia!" —
Kuinka? — Eikö todellakaan ollut ketään, joka hänen ja hänen huoneensa onnea vartioi? — Olihan hänellä Agrippina. — Hän ja hänen palvelijansa olivat hänen valtaistuimensa viimeiset tuet. —
Hän jätti vartijalle sinetöidyn kirjeen, ja muutamia tunteja myöhemmin oli Narsissus matkalla Vähään-Aasiaan salaiselle asialle.
Mutta caesar Claudius, tuo sokea houkkio, seisoi nyt ypöyksin vihamiestensä keskellä; hän oli itse riistänyt itseltään miekkansa — —.