"Jos sinä niin luulet parhaaksi", sanoi keisari vihdoin, "voin minä säästää hänen elämänsä. Minä poistan hänet ilman melua hovista."
Agrippina riemuitsi ajatuksissaan. Muuta hän ei ollut tahtonutkaan; tämä toimenpide saattoi enemmän häntä hyödyttää, kuin hätiköity kunnioitetun, kansan rakastaman ministerin surmaaminen.
"Tämä päätös", virkkoi hän siis, "tuottaa sinun viisaudellesi kaikkea kunniaa. Todellakin, sinä olet suurin caesar, joka koskaan on Roomaa ja maailmaa hallinnut. Eihän hänen rikoksensa, minun siveyteni ja varovaisuuteni tähden, olekaan kuoleman rangaistusta ansaitseva. Minä olen varma, että muutamien kuukausien maanpako on kylliksi viilentämään hänen liian tulista sydäntään."
Claudius nousi ja Agrippina riensi tarjoamaan hänelle huulensa, joita tämä intohimoisesti suuteli.
"Kuinka minä sinua rakastan, sinä suuri, ylevä, jumalallinen!" kuiskasi Agrippina nojaten päänsä hänen olkansa varaan. "Tokko sinun rakkautesi koskaan voi olla niin suuri?"
Ja heittäen puolisoonsa hymyilevän katseen poistui hän, jättäen Claudiuksen sydämessä raivoamaan rajun liikutuksen, jonka rakkauden tulisimmat intohimot ja mustasukkaisuus olivat synnyttäneet.
Claudius seisoi kauvan liikkumatonna etuhuoneeseen johtavan oven esiripun luona, ja tuijotti Tiberiuksen kuvapatsaaseen.
Hänen kasvonpiirteensä olivat tuskallisesti vääntyneet ja silmissä oli synkkä alakuloinen ilme.
Mitä aikoi hän tehdä?
Hän tahtoi poistaa läheisyydestään miehen, joka tähän saakka oli osottautunut uskollisimmaksi kaikista hänen neuvonantajistaan, joka sanoin ja töin aina valvoi vaan herransa parasta.