"Puhuessani sinulle Narsissuksesta", jatkoi Agrippina esitystään, jota keisari tarkkaavasti kuunteli, "tahtoisin kiinnittää huomiotasi hänen julkeaan tunkeilevaisuuteensa. Minulle ei ole tuntematonta, että hänen vaikutuksestaan tuli Messalina teloitetuksi, tuo arvoton nainen, joka oli kyllin häpeämätön sinua pettääkseen. Tämän siveetön elämä oli pääsisältönä hänen syytöksessään, ja sillä kertaa hän ajoi oikeuden ja totuuden asiaa. Mutta sitä suurempi syy olisi hänen valvoa että sinun toinen vaimosi asettaa huoneesi kunnian ankaralla elämällä entiseen puhtauteensa.
"Minun suuri rakkauteni sinuun, jumalallinen, olisi jo itsessään kylliksi, saattamaan minut katselemaan jokaista muuta miestä kuten arvotonta orjaa. Kuitenkaan ei minun elämäni vielä sillä ole kylliksi puhdas, ellei sen puolella ole myöskin hyvän, mallikelpoisen elämän varjo, jonka mukaan joukot tuomitsevat. Ja minun täytyy surkutella, kun olen pakoitettu tunnustamaan sinulle, että tämä Narsissus vaivaa minua katseilla, jotka voisivat antaa hoviväelle aihetta kaikenlaisiin otaksumisiin. — Ei niin, että tahtoisin häntä syyttää! Varjelkoot jumalat minua siitä, sillä minua surettaisi, jos tuottaisin niin etevälle miehelle vahinkoa, taikkapa vielä hänen kykynsä sinulta ryöstäisin. Mutta hän on mies, joka voi naiselle olla vaarallinen, olkoonpa sitten vaikka vaan hovin ja kansan juoruamisen takia. Olisi siis hyvä, jos sinä ryhtyisit toimenpiteisiin asian suhteen. Mitäs arvelet, rakkaani?"
Claudius oli käynyt kalpeaksi. Hänen povessaan kiehui viha Narsissusta, tuota renkiä kohtaan, joka oli uskaltanut kohottaa silmänsä Rooman ensimmäiseen naiseen. Vielä enemmänkin, kuin viha — —; Claudius, mailman herra, oli kuitenkin ensisijassa ihminen ja riippuvainen intohimoista, jotka tekevät ihmisestä luonnonvoimien taipuisan välikappaleen ja siten hänen kohtalonsa muovailevat.
Hehkuva lemmenkateus paloi hänen sydämessään, ja hallitsi häntä sitä täydellisemmin, kun hän persoonallisessa epävarmuudessaan ei kyennyt kohoamaan mitättömimmänkään epäluulon yläpuolelle.
Niin hidasluontoinen kuin hän muutoin olikin, hypähti hän nyt kiivaasti pystyyn.
"Minä mestautan sen roiston!" huusi hän niin, että etuhuoneesta lakkasivat vahdin askeleet kuulumasta, aivan kuin tämä olisi kuulostanut, oliko hänen apuuntulonsa jotakin vaaraa torjumaan tarpeen.
Agrippina ei voinut estää huuliaan vetäytymästä halveksivaan hymyyn, nähdessään kuinka tuo mies sokeana lensi jokaiseen ansaan, joka hänen tielleen asetettiin.
"Minä luulen, jumalallinen", vastasi hän, "että sellainen menettelytapa ei olisi viisas, ja tämä harha-askel, ollen kovin silmiinpistävä sinun viisasten ja varovaisten päätöstesi sarjassa, voisi herättää kansassa ikävää huomiota. Sinä olisit pakoitettu nostamaan oikeusjutun häntä vastaan, asettamaan hänet tuomioistuimen eteen, josta ehkä et olisi täysin varma. Syntyy kysymysten ja vastausten joukko, joka voi antaa aihetta juoruihin ja häväistysjuttuihin ja meille koituisi jutusta enemmän vahinkoa kuin Narsissuksen kuolemasta olisi hyötyä."
Keisari, tottuneena näkemään puolisonsa neuvoissa ja ehdotuksissa vaatimattomasti esitettyjä käskyjä, jotka hän sokeasti täytti, koska hän tunsi liiankin hyvin tämän henkisen etevämmyyden, katseli hetkisen miettiväisenä puolisoaan, aivankuin odottaen tämän tulevan hyvin neuvoin hänelle avuksi.
Mutta Agrippina vaikeni ja katseli odottavasti puolisoaan, sananmukaisesti siirtäen tahdonvoimallaan toiveensa tämän ajatuksiin.