SALAJUONIA.
Keisarinnan suuren vastaanottohuoneen eteisessä odottivat prefekti Vitellius ja filosofi Annaeus Seneca. Edellinen, tehdäkseen käyntinsä hänen luokseen, suoritettuaan virka-asiat Claudiuksen luona, jälkimäinen tehdäkseen selkoa prinssi Domitiuksen opinnoiden edistymisestä, keisarinnan nimenomaisen toivomuksen mukaan. Pian ilmestyi sinne myöskin Afranius Burrus, pretorianien päällikkö, joka Agrippinan käytäntöönottaman tavan mukaan, häneltä kävi saamassa joukoille päivän tunnussanan, sensijaan että olisi sen keisarilta ottanut. Sitten tuli Callistus, jonka oli, esittelyn jälkeen keisarille, luettava vielä keisarinnalle osoitetut anomuskirjeet ja odotettava hänen määräyksiään. Miehet keskustelivat politiikasta ja erittäinkin lähellä olevasta prinssi Domitiuksen naimisiin menosta prinsessa Oktavian kanssa; eikä heissä ollut ainoatakaan, joka ei olisi ihmetellyt keisarinnan älykkäisyyttä ja valtioviisautta. —
Agrippina oli mennyt puolisoaan tapaamaan hänen työhuoneeseensa ja tavannut hänet mitä huonoimmalla tuulella, mikä seikka kuitenkin oli vain hänen aikeilleen eduksi.
Oktavia ja Britannicus olivat juuri jättäneet isänsä.
Edellisellä oli ollut kylliksi rohkeutta tarjota hänelle otsansa suudeltavaksi ja rauhallisesti tunnustaa käyneensä jättämässä rakastetulleen jäähyväiset; jälkimäinen oli mennyt vielä pitemmälle, käynyt tekemään syytöksiä äitipuoltaan vastaan.
Kaikessa näki keisari itsetietoista vastarintaa, joka suuntautui häntä vastaan keisarinnan puolisona, ja ollen kykenemätön kaikessa, hän tunsi vihaa heitä kohtaan, jotka kuitenkin läheisen suhteensa vuoksi jo olivat oikeutetut ilmaisemaan ajatuksensa, mutta jotka, kiitos Agrippinan uutteruuden, olivat käyneet vieraiksi isälleen.
Niinpä lankesi keisarinnan neuvo kiirehtiä Neron ja Oktavian häitä, suopeaan maaperään, ja Claudius ei vastannut tällä kertaa, kuten sihteerinsä Narsissuksen epäilyksien vuoksi muulloin, ainoastaan päätään pudistamalla. Hän omisti päinvastoin mitä suurinta huomaavaisuutta keisarinnan sanoille.
Tämä Claudius oli aivan omituinen mies. Nuoruudestaan saakka jonkun verran sairaloisena, epäröivänä ja tahdotonna oli hänet temmattu kirjallisista ja tieteellisistä töistään ja asetettu Caesarien valtaistuimelle. Hänen luontainen hyväntahtoisuutensa, rehellisyytensä, mutta etenkin huono kasvatus olivat tehneet hänestä itseensä luottamattoman välikappaleen kaikellaisten vehkeilevien neuvonantajien käteen. Nämät neuvonantajansa hän valitsi ilman erikoista tarkkanäköisyyttä ja hänen ensimäisen puolisonsa Messalinan monivuotinen, häpeällinen vehkeily oli osoittanut, miten altis hän oli naisten vaikutuksille.
Agrippina oli sen lisäksi omiaan alistamaan vahvojakin luonteita. Miten helposti kykenikään hän siis vaikuttamaan Claudiukseen!
Agrippina tarkasteli nytkin hiljaisella ivalla puolisonsa ennenaikojaan vanhettuneita kasvoja, uurteista otsaa, synkkäilmeisiä silmiä, hentoa suuta ja harmaantunutta tukkaa. Ainoastaan voimakkaasti kehittynyt nenä ja vahva niska todistivat tahdon voimaa, joka kuitenkin, asetettuna vierasten juonien palvelukseen, oli huonontunut luonteettomuudeksi.