»En minä nähnyt ketään, rouva. Mutta minun ajatukseni eivät olleet missään sellaisessa. Oliko hän arabialainen?»
»Oli.»
»Seurataan hänen jälkiänsä.»
»Ei huolita. Minä tulin tänne sanoakseni teille hyvästit. Me lähdemme pois huomenna. Minä olen käyttäytynyt täällä kovin pahasti ja lähden täältä pois mielelläni.»
Lady Wyverne katseli Spahia. Hänen kätensä hypistelivät jälleen timanttiketjua, joka kimalteli pimeässä.
Benchaalal ihaili jalokiviä ja kaikkea, mikä kiilsi ja kimalsi. Ne kiihoittivat hänen itämaista mielikuvitustaan. Ne huumasivat hänen aistejansa, aivankuin hajuvesi ja soitto ja loistavat värit. Niiden kiihkeys yllytti hänen kiihkeyttänsä. Lady Wyverne olisi ollut viisaampi, jollei hän olisi ottanut niitä kaulaansa tänä iltana. Hän näki Spahin silmien vähä-väliä vilkkuvan jalokiviin, hän näki hänen katselevan niitä hetken aikaa ja sitten siirtävän silmänsä häneen itseensä, ja hänen katseensa oli kirkas kuin teräs.
»Lähdetään vielä viimeisen kerran rotkoon kävelemään», sanoi Spahi.
»Tämän aamuisen tapahtuman jälkeen — ei! Se oli minulle hyvä läksytys!»
Lady Wyverne puhui hilpeästi ikäänkuin koettaen poistaa toisen mielestä ikävän vaikutuksen muistoa.
»Saitteko te läksytyksen mieheltänne?»