Ahmed totteli, ja varjo hävisi pimeään.
Kun he olivat kahden ja astuivat ravintolaa kohden, sanoi Sir Claude:
»Kauanko kestäisi palata takaisin El-Akbaraan?»
»El-Akbaraan, herra! Mutta sehän on mahdotonta.»
»Vastatkaa kysymykseeni. Kauanko matka kestäisi?»
»Jos me lähdemme varhain aamulla, herra, auringon noustessa —»
»En minä tarkoita huomen-aamulla. Vaan nyt heti.»
»Sitä en voi sanoa, herra. Ei kukaan lähde tuollaiselle matkalle keskellä yötä muukalaisen kanssa.»
»Muukalaisen kanssa? Mikä ero siinä olisi?»
»Rikas muukalainen ei voi kulkea turvallisesti yöllä erämaassa. Minä olen köyhä. Minulla ei ole mitään — ei kerrassaan mitään.» Hän levitti kätensä epätoivoisella liikkeellä pitäen Sir Claudea tarkasti silmällä. »Siksi minä voin matkustaa minne minä haluan. Jos herra tahtoo, että vien tänä yönä El-Akbaraan rouvalle kirjeen, niin lähden, vaikka muulit ovatkin väsyneet. Mutta jos herra haluaa, että lähden yhdessä herran kanssa, niin en uskalla. Sillä jos herralle tapahtuisi jotakin pahaa minun seurassani, niin ei kukaan rikas muukalainen ottaisi minua enää oppaaksen. Minä joutuisin aivan häviöön. Tulisin suorastaan kerjäläiseksi.»