Ja hän tarttui vaimonsa pieneen käteen ja puristi sitä.
»Oi, Crumpet, minun sormukseni!» huudahti rouva.
Mutta hän ei vetänyt sittenkään kättään pois, vaan lisäsi:
»Ikäänkuin sinä voisit kadottaa minut täällä! Crumpet, sinä olet hullumpi kuin minä, ja kuitenkin minä olen hirveän taikauskoinen.»
»Uskotko sinä siis tuohon astrologiin?»
»Tietysti en.»
Seuraavan päivän illalla he saapuivat El-Akbaraan, mutta matkalla heitä kohtasi pieni onnettomuus. Lähellä Kreirin asemaa juna joutui pois radalta, ja vaikkei Lady Wyverne haavoittunutkaan, niin pelästyi hän sittenkin pahan päiväisesti. Kun he pitkän viivytyksen jälkeen vihdoin taas saattoivat jatkaa matkaa, istui Sir Claude ja hänen vaimonsa vastapäätä toisiaan aivan äänettöminä. Sir Claude oli kovin masentuneella mielellä ja poltti kiihkeästi toisen sikarin toisensa jälkeen. Vasta kun he poistuivat junasta ja ajoivat pieneen ravintolaan, jossa heidän oli määrä viettää yötä, kirkastuivat heidän kasvonsa jälleen ja heidän entinen mielentilansa palasi.
»Mikä ihmeellinen paikka, Crumpet!» sanoi Lady Wyverne tirkistellen harsonsa läpi korkeita vuoria, jotka muodostivat erämaan eteen ikäänkuin korkean, suojelevan muurin. »Mutta missä on Sahara?»
»En tiedä, Kitty», vastasi Sir Claude. »Onkohan noilla vuorilla metsänriistaa?»
»Uh, täällähän on kylmä!» huudahti Lady Wyverne, kun vaunut vierivät kapeaan vuorisolaan. »Eipä uskoisi, että erämaa — Tuossa on hotelli!»