Kiivaan ottelun jälkeen Ahmed oli mennyt suutuksssaan suoraan Sir Clauden luo ja lähtenyt hänen kanssaan sovitulle metsästysretkelle. Vaikka hän vähän aikaa sitten oli ollut aivan kalman kalpea ja poissa suunniltaan harmista, kun hän oli kadottanut hyvän ansionsa, niin näytti hän nyt aivan levolliselta ja iloiselta. Hän ratsasti hymyillen herransa rinnalla, ja niinkuin Lady Wyverne oli verannalta nähnyt, keskusteli vilkkaasti hänen kanssansa.
Rahanhimo on arabialaisen suurin heikkous. Jos häntä tässä suhteessa petetään, niin herää hänen sielussaan kostoa hautova paha henki. Sen Benchaalal tiesi, mutta hän oli ollut varomaton ja hillitön vihassaan. Vain lyhyen hetken hän oli ollut aivan poissa suunniltaan. Mutta sinä hetkenä oli Sir Claude voittanut Ahmedin puolelleen. Aina tähän saakka heidän ratsastaessaan yhdessä oli Sir Clauden suhde Ahmediin ollut vain isännän palvelijaan. Vaikka Ahmed oli huomannut Benchaalalin viitan liikkuvan tänä aamuna heidän kulkiessaan hänen ohitseen ja vaikka hän arvasi asian oikean laidan, niin hän ei ollut sittenkään sanonut sanaakaan, ei ilmaissut mitään. Oliko Sir Claudekin sen nähnyt, sitä hän ei tiennyt. He olivat ratsastaneet ääneti ravintolan pihalle. Sir Claude oli mennyt ääneti sisään ja noussut suoraan portaita ylös. Eikä Ahmed ollut seurannut hänen jäljessään, vaan oli jäänyt alas odottamaan Spahin tai ehkäpä myös erään toisen takaisin tuloa. Eikä hänen tarvinnutkaan odottaa turhaan. Kun Lady Wyverne yritti avata ovea, oli hän ollut paikalla. Sitten hän oli mennyt talliin, heittäytynyt maahan ja nukahtanut. Myöhemmin Sir Claude oli käskenyt hänen tehdä valmistuksia uutta yöllistä retkeä varten. Ja nyt he olivat matkassa.
Tiesikö hänen herransa mitään? Hän koetti lukea hänen ajatuksiaan toisella silmällään puhuessaan villilampaista. Nuo sata frangia, joista oli ollut kysymys suolavuoristossa, tahtoi hän huomis-aamuna saada omakseen, sekä vielä paljoa enemmänkin, jotta hän voisi unohtaa Spahin rahat. Hän ei ajatellut muuta, kuin miten hän voisi korvata vahinkoaan. Mutta tarkastaessaan Sir Clauden liikkumattomia kasvoja ymmärsi hän, että hänen piti olla varovainen. Sillä ei edes englantilainen, joka kuitenkin sallii vaimonsa käydä hunnuttomana, antanut vieraan tahrata huulillaan hänen nimeään.
»Kuulkaahan, Ahmed», sanoi Sir Claude, »saattakaa minut tänä iltana tuolle vuorelle, joka kohoaa El-Akbaran yläpuolella. Siellä on runsaasti solia ja paljon hyviä piilopaikkoja, joista voi ampua.»
»Mutta eihän herra voi yöllä ampua.»
»En minä sanonutkaan, että aioin ampua. Mutta minä tahdon tarkastella paikkaa. Minä palaan heti takaisin ja nukuttuani jonkun aikaa lähden uudestaan aamun koittaessa liikkeelle.»
Puhuessaan hän käänsi muulinsa ympäri ja katseli valtavaa vuorta, joka kohosi jättiläis-asteittain Saharaan johtavan tien kupeelta.
»Ymmärrättekö?» lisäsi hän kääntyen taas ympäri.
»Herra haluaa päästä tuonne rotkon yläpuolelle?»
Sir Claude tarkasteli terävästi arabialaista.