BERTHA. Ei, hän ei ole tahtonut sitä minulle sanoa.
AMALIA. Ai, ai, ystäväiseni, tuopa kuuluu pahalta! Mutta älä ajattele enää koko asiaa — koeta unhottaa kaikki tyyni! Puhutaan jotakin hauskempaa, iloisempaa!
BERTHA. Hän siis kumminkin lyö korttia, niinkuin välistä olen pelännytkin. Ja kuinka hän on minua luulotellut, ett'ei hänellä muka ikänä ole korttia kädessäkään ollut! Ja lisäksi vielä niin suuri summa! Ei, se on mahdotonta, minä en voi tätä saada päähäni.
AMALIA. Kas niin, nyt sinä kuitenkin rupeat murehtimaan tuota asiaa, vaikka äsken lupasit olla järkevä. Heitä jo kaikki nuo ajatukset mielestäsi! Kerroppas minulle esimerkiksi, mitä kaikkea hyvää olet mieheltäsi saanut syntymäpäivälahjaksi! No, annappas kuulla!
BERTHA. Mitäkö olen saanut syntymäpäivälahjaksi? Nuo kirjat tuolla, (osoittaa kirjakääryä) — Ei, ei, minä en kuuna päivänä voi tätä käsittää!
AMALIA. Etkö mitään muuta? Mutta saithan viime vuonna kultaisen rannerenkaan, brossin ja paljon muuta kaunista. Mitä miehesi ajattelee, kun —?
BERTHA. Se on minulle yhden tekevä, kun vain pääsisin selville, kuinka oikeastaan noiden kolmentuhannen markan laita on. (Päättäväisesti) Niin — se on parasta: minä menen heti Akselilta kysymään.
AMALIA. Herran tähden, mitä aijot tehdä? Silloin hän heti arvaisi sinun minulta tuon uutisen kuulleesi. Maltahan kuitenkin siksi kun olen poissa!
BERTHA. No olkoon sitten, koska niin tahdot! Kolmetuhatta markkaa! Sillä rahalla eläisimme vähintäkin puolen vuotta! Ei, se on mahdotonta, aivan mahdotonta!
(Liikuntoa kuuluu oikealta).