AMALIA (aukaisee oven ja pistää päänsä sisään; erikseen vilkkaasti): Hetken kuluttua tulen takaisin kuulemaan, kuinka hän on suoriutunut asiasta. (Taasen surkuttelevalla äänellä) Hyvästi, hyvästi — onneton, surkuteltava Berthaseni!
(Katoo).
YHDEKSÄS KOHTAUS
Bertha. (sitten) Aksel.
BERTHA. Hänen täytyy tunnustaa minulle kaikki — ell'ei hän sitä tee, menen paikalla Hansenin luokse ja otan asiasta selvän. (Aukaisee oven) Aksel, tulehan tänne, Amalia on mennyt! (Sulkee oven) Siellä hän makaa sohvalla aivan levollisena, ikäänkuin hänellä ei vähääkään tunnonvaivoja olisi. Mutta jos hän kuitenkin olisi viaton? Ei, sitä hän ei voi olla — Amalia saattaa kyllä liiotella, mutta ei hän toki valhettele — ja minkätähden Aksel muuten niin itsepäisesti salaisi eilen-iltaista olopaikkaansa, ellei —
AKSEL (tulee sisään): No, totta toisen kerran, eikös Amalia olekkin jo poissa! Anna minulle palanen liitua, että saan vetää suuren ristin seinään —
BERTHA. Aksel, saatatko vielä leikkiä laskea.
AKSEL. Mitä nyt? Ahaa, jopa muistan: sinulla oli jotakin sanottavaa minulle. No, annahan kuulla; olenpa oikein utelias!
BERTHA. Sinä tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Tunnusta vaan kaikki! Olen valmis pahintakin kuulemaan.
AKSEL. Mitä hittoa? En toden totta ymmärrä, mitä tarkoitat!