AKSEL. Te olette kuitenkin niin kauan kuin mahdollista peittänyt vikaani, sillä tiedänhän sen, te ette ole mikään kielikello, mutta ystävyytenne Berthaan pakoitti teitä viimeinkin puhumaan — ja asia on nyt siis ilmi tullut.
AMALIA. Mutta minä vakuutan, en koskaan ole kuullut —
AKSEL. Älkää koettako minua puolustaa, mitäpä asia siitä enää paranisi. Niin, minä olen, olen ollut ja tulen aina olemaan pelaaja — ja mikä on kamalinta kaikista, — — eilen hävitin kaiken omaisuuteni kortinlyönnissä. Nyt olen joutunut vallan perikatoon.
AMALIA. Mutta, herra Heino! Puhutteko leikkiä, vai —?
AKSEL. Leikkiä! (Nauraa kamalasti) Ha, ha ha!
AMALIA. Suuri Jumala! Ja minä kun olen ollut aivan tietämätön koko asiasta!
AKSEL. No, nyt tiedätte sen!
AMALIA. Niin, nyt tiedän sen. (Erikseen) Kuinkahan tädit päivittelevät, kun tämän saavat kuulla! (Ääneen) Mutta Bertha raukka, mitä hän sanoo?
AKSEL. Hän parast'aikaa panee vaatteitaan kokoon mennäkseen vanhempiensa luokse kotiin. Aijomme, näette, erota toisistamme.
AMALIA. Erota! Ja pikku Ilmari?