BERTHA. Sen hyvin ymmärrän; mutta minä vain pelkään tuon alinomaisen ulkona oleskelemisen kääntyvän tavaksi, pelkään, ettet enää viihdy kotona yhtä hyvin kuin ennen. Niin, Aksel, kyllä se vain niin on — sinä et minua enää rakasta.
AKSEL. Ohoh — tuopa oli suuri uutinen!
BERTHA. Etkä sinä enää ole aivan suorakaan minua kohtaan.
AKSEL. Älä helkkarissa!
BERTHA. Niin — sinä näinä aikoina salaat paljon asioita vaimoltasi.
AKSEL. Mutta tämähän alkaa jo kuulua oikein kamalalta.
BERTHA. Laske sinä vain leikkiä, mutta täytyy sinun kuitenkin myöntää, että olen oikeassa. Minkätähden esimerkiksi et tahdo tunnustaa, missä eilen olit koko illan? Kuinka saatat noin suurta epäluottamusta osoittaa Berthallesi, joka sinua niin hellästi rakastaa?
AKSEL. Ahaa — siihenkö meidän taas olikin tuleminen! Tiedätkö, Bertha, minä en tosiaankaan luullut sinua noin uteliaaksi.
BERTHA. Uteliaisuudeksiko sitä sanot, jos mielelläni tahdon tietää, mitkä tärkeät toimet sinua niin kauan ulkona kaupungilla pitivät? Etköhän sinä mitä tarkimmin tutkisi minua, jos yhtä kauan viipyisin kotoa poissa?
AKSEL. Tosin sen tekisin, mutta siinä on suuri eroitus. Minullahan näet, on asioita —