BERTHA (keskeyttäen): Ja ystäviä ja kumppalia.
AKSEL. No, olkoon niinkin! Enpähän tykkänään liene maailmasta luopunut, vaikka naimisiin olen mennyt, tiedänmä.
BERTHA (huokaa): Et olekaan, sen tietää Jumala! Mutta sellaistahan elämä on!
AKSEL. No, älä nyt ole pahoillasi, Berthaseni; aikanaan saat kyllä kaikki tietää.
BERTHA. En välitä koko asiasta, koska et voi sitä heti minulle sanoa.
AKSEL. Iltapuolella, kun lähdemme ajelemaan, kerron sen sinulle. Saattaisimme ajaa vähän maalle, Hansenin huvilan ohitse, siellä päin on niin kaunista. Eikö sinunkin mielestäsi, Berthaseni, tuo pikkuinen huvila kauniine kasvikkoineen ole erittäin sievä?
BERTHA. Kyllä — kun sen vain joku toinen omistaisi eikä tuo suuri kortinlyöjä Hansen. — Onhan hänkin sinun hyvä ystäväsi.
AKSEL. Äläkä ajattele nyt mitään ikäviä, vaan tule sen sijaan katsomaan pikku Ilmaria; enhän vielä tänään ole nähnytkään tuota nuorta herraa.
BERTHA. No, mitäpä häntä herättää, kun hän nukkuu niin makeasti.
AKSEL. Se ei mitään tee, hänellä on hyvää aikaa ottaa vahinko takaisin jäljestäpäin.