HAMARI. Aivan niin. Sanonpa vielä lisäksi: lykkyä tykö!
AMELIE. Te olette raaka — sivistymätön — ilman sydäntä! Eikä se kumma olekaan jos Bertha on teidät jättänyt. Itse te olette tähän syypää, sen nyt huomaa kaikki ihmiset.
MIILI (Vilanderin luona). Elä nyt sure pappa — minähän aina jään sinun luoksesi, sillä kun juuri sanoin — —
VILANDER. Siis kihlauksesi purettu — toinen ukonlyömä toisensa perästä! Tämä on liian paljon yhtaikaa — tämä on liian paljon — —!
AMELIE. Mitä? Onko Miilin kihlaus purettu? Onko sulhasesi — —?
MIILI. Niin, hän kävi täällä ja antoi sormuksensa takaisin — —
AMELIE. No, nythän on maailma aivan mullin mallin. Vähät hänestä, sillä minä en häntä milloinkaan ole voinut kärsiä, mutta mitä maailma, mitä ihmiset — —! (Vilanderille.) Niin niin, se on kaikki teidän syynne, herraseni. Ja sen vuoksi minä en enää tahdokkaan olla teidän kanssanne minkäänlaisessa tekemisessä. Me kyllä voimme asua yhdessä — sen sallin — mutta huoneet jaetaan kahtia, me syömme erikseen ja olemme kaikin puolin vieraita toisillemme. — Kas niin, tule nyt pois, Miili.
MIILI. Mutta mamma — katsopas nyt pappaa, kuinka hän kärsii — —
AMELIE. Kärsiköön — se on hänelle oikein —