ALBERT. Että sinä olet antanut itseäsi narrata! Itsehän sinä meidät tänne viekottelit.
SELMA. Minäkö?
ALBERT. No, kukas muu? Kotimatkalla Alliance Françaisesta kun me, sinä, minä ja tämä toivorikas nuori mies, joka asuu aivan toisessa päässä kaupunkia, mutta joka nyt näinä viimeisinä aikoina, hiis' ties' mistä syystä, on ruvennut pitämään niin hellää huolta perheestämme! — Niin no, kun me kuljimme tästä Nationaalin ohitse, niin huudahdit sinä: Kas, kun tuolta vielä loistaa valkeata! Mennäänpäs sinne viftaamaan. Ja kun minä puolestani en koskaan hyvää asiata —
SELMA. Niin, mutta enhän minä sillä mitään tarkoittanut — ilman aikojanihan vaan —
SALMELA. Niin, te sanoitte olevanne semmoisella hurjapäisellä seikkailutuulella ja että teitä huvittaisi kerran nähdä, mimmoiset ne ovat nuo paikat, joissa herrat niin hyvin viihtyvät ja joissa —
SELMA. Niin, mutta hyvät herrat, se olisi ollut teidän velvollisuutenne estää minua. Tehän kuulutte siihen viisaampaan sukupuoleen, ha ha ha!
ALBERT. Sanoinhan minä että kyllä ukko papan tekotukka nousee pystyyn, jos hän saa vihiä siitä, että hänen tyttärensä —
SALMELA. Niin, mutta kun sitten muistimme, että herra hovineuvos olikin valtioneuvoksen luona Uuden vieraskodin johtokunnan kokouksessa, jossa sitten tavallisesti jälestäpäin pelataan whistiä myöhään aamuun asti, niin —
SELMA. Niin, niin, syyttäkää vaan minua. Mutta Abbe, ajatteleppas, ajatteleppas jos Viivi sill'aikaa on tullut kaupunkiin ja minä vaan istun täällä aivan rauhallisesti! Sehän olisi kaunista!
ALBERT (täyttää lasinsa): No, jos on tullut, niin on tullut.