VILHO. Uh — uh — täytyykö minun se sanoa?..
MARI. Kenestä on sinun mahdoton luopua? Sano suoraan!
VILHO. Nuuskasta, armas Mariseni, nuuskasta vaan ja — sinusta!
MARI. Nu — nuuskasta!?
BLOM (nauraa täyttä suuta). Ha, ha, ha! Hyvä juttu! Ha, ha, ha!
MARI. Mitä? Nuuskaatko sinä?
VILHO. Valitettavasti niin teen. Ja Janne sattui näkemään, kuinka äsken tuolla kasvien takana —
MARI. Ah, sinä et siis rakastakaan ketään toista? Nyt ymmärrän kaikki.
Oi minä häpeän, minä häpeän —! (Kätkee kasvonsa käsiinsä).
BLOM. Ha, ha, ha! Tässä nähdään mustasukkaisuuden seuraukset. Ha, ha!
VILHO. Ja puuttuvan totuuden seuraukset myöskin. Armas Mari! Otatko minun jälleen armoihisi ja etkö närkästy, jos kerran tai kaksi pistäisinkin nuuskaa nenääni? Huomaan, ettei siitä tavasta niin helppo ole luopua kuin luulin.