KAMREERI (yksin): No, niin pitkälle sitä siis nyt on päästy, mutta pahin on vielä jäljellä. Puh — uh, antaisin mielelläni yhden vuoden elämästäni, jos tämä kirottu päivä olisi onnellisesti lopussa! Puh!
ONNI (pistää päänsä sisään): Muistakaa nyt, setä, tuo Hilmalle — etten viivy kuin hetkisen vain, hetkisen vain.
KAMREERI. No kyllä, kyllä — mene nyt jo —
ONNI. Hyvä! Eikö siis mitään —? Onko pippuria?
KAMREERI. Kyllä sitä on mammalla yltä kyllin.
ONNI. Se on totta, hahaha, se on totta!
(Menee).
NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
(Kamreeri yksin).
KAMREERI. Hm, enhän minä juuri tuota tarkoittanut, mutta voihan se niinkin olla. (Istuutuu oikealle). Hoh hoo, voiko kukaan minulle sanoa, mitä varten tässä maailmassa on niin järjestetty, että kun ensin on ollut oikein lysti, niin sitten tulee jäljestäpäin niin penteleen ikävä? Minä en ainakaan sitä ymmärrä. (Huokaa ja nojaa päänsä kättä vastaan). Kunpa silli nyt edes joutuisi.