ROUVA. Määrätyllä ajalla! Hyvä! Enkös ollut oikeassa, kun häntä jostakin epäilin. No, entä sitten?
HILMA. Sen perästä hän lähetti minut kamariini, hänellä kun oli jotakin puhuttavaa Onnin kanssa.
ROUVA. Ahaa, sen vuoksiko Onni —? Ne ovat siis samassa liitossa, ne junkkarit? No, ja sitten sinä menit?
HILMA. Niin, ja kun tulin takaisin, oli Onni poissa ja pappa höpisi, mitä lie höpissyt, jota en ymmärtänyt.
ROUVA. Jaha! No, mistä hän puhui?
HILMA. Omituista kyllä, veitsistä ja puukoista ja semmoisista.
ROUVA. Herra Jumala, veitsistä ja puukoista! Se on varma, ihan varma, että hänelle on jotakin tapahtunut, vaikka hän tahtoo sen minulta salata!
HILMA. Mutta mitä se olisi voinut olla?
ROUVA. Mistä minä sen tiedän? Hän on eilen joutunut rettelöihin, ja nyt hän siitä itsekseen puhuu. Niin se on.
HILMA. No, mutta pappa, joka on niin hiljainen luonteeltaan, ettei hän milloinkaan riitaannu tahi —