ROUVA. Älä sano, välistä hän voi hyvinkin pian suuttua. Etkö muista, kuinka hän löi tuota kerjäläispoikaa, joka kesällä tervasi kyökin ikkunan? Ja kun sitten viinit ja konjakit vielä tekevät vaikutuksensa, niin ei tappelu kovinkaan kaukana voi olla. Minä menen heti kysymään häneltä, heti paikalla.
HILMA. Älä nyt ole joutava, mamma! Luuletko sinä todellakin että pappa on tapellut? Ja oikein aseilla!
ROUVA. Aseilla tahi ilman, se on yhdentekevää, tappelevathan muutkin herrat, niin sivistyneitä kuin ovat olevinaankin.
HILMA. Hm! Niin, se on totta —
ROUVA. Mitä? Oletko sinä kuullut jotakin?
HILMA. En — en suinkaan. Minä muistin vain erästä asiaa.
ROUVA. Mitä sinä muistit? Puhu suusi puhtaaksi, puhu paikalla, sanon minä!
HILMA. Mutta eihän se yhtään tähän kuulu, ei yhtään. Kun oli puhe tappelusta, niin minä vain muistin, mitä äsken näin tuossa lehdessä ja josta mamma luultavasti jo tietääkin.
ROUVA. Mitä lehdessä seisoo? Enhän minä tiedä mistään. Näytäpäs tänne!
HILMA. Mutta mamma ei saa tulla levottomaksi — eihän koske pappaa —