HILMA. Minulle?
ONNI. Mutta se ei milloinkaan tule ilmi, ellet sinä nyt kauniisti jää tänne.
HILMA. Vai niin.
ONNI. No, jäätkö sinä?
HILMA (hymyillen): Täytyyhän tuota sitten.
(Istuutuu oikealle).
ONNI. Kas, se oli oikein! No, mitenkäs nyt on pääsi laita? Pakottaako sitä niin kovasti?
HILMA (katsoo alas): Eihän tuo nyt niin järin kovasti.
ONNI. No, sitähän minäkin. (Istuutuu hänen viereensä). Kuule, Hilma, ollaanko nyt ystäviä taas?
HILMA (häneen katsomatta): Olenhan minä aina ollut sinun ystäväsi, mutta sattuuhan välistä niin, että tulee huonolle tuulelle, vaikka ei tiedä oikeastaan mistä syystä.