ONNI. Sattuuhan sitä, sattuuhan sitä! Tiedänhän minä sen omasta kokemuksestani.
HILMA (hymyillen): Oletko sinäkin välistä huonolla tuulella? Sitä ei sinusta luulisi.
ONNI. Olenhan minä. Mutta silloin sanon aina itselleni: Älä ole tyhmä, Onni — niin, en minä sinua tarkoittanut; en, en millään muotoa. Se on vain —
HILMA. No, kyllähän minä nyt toki sen verran —
ONNI. Niin — älä ole tyhmä, Onni, sanon minä tuommoisessa tapauksessa. Olethan sinä nuori ja terve, koko maailma on sinulle avoinna, ja sitten on vielä sydännupukka morsiameksi, joka sinusta niin paljon pitää. Mitä ihminen muuta tarvitseekaan? Niin, tuolla tavalla minä puhuttelen itseäni, ja sitten tulen paikalla hyvälle humöörille taas. Mutta kuulepas nyt, Hilma! Ummistapas hetkeksi silmäsi!
HILMA. Ummistaa silmäni?
ONNI. Niin, tee vain kuin sanon!
HILMA. Mutta mitä varten?
ONNI. No, silloin tapahtuu jotakin lystiä.
HILMA. Ei, ei — sinä narraat minua.