HILMA. Se ei ole mikään naurun asia, ei yhtään. Muuten minulla oli päänkivistystä jo ennen kuin panin maata.
ONNI. Ohoh! Mistä se tuli?
HILMA. Kuka sen tietää. (Pienen äänettömyyden perästä, ivallisesti:)
Ehkä liiallisesta illallisesta.
ONNI. Mutta kuulehan nyt, Hilma — enhän minä noilla sanoilla mitään pahaa tarkoittanut.
HILMA. No, eihän siinä olekaan mitään pahaa, että on hyvä ruokahalu.
ONNI. Mutta ethän sinä syönyt niin paljon.
HILMA. Mitä varten sinä sitten minua siitä pilkkasit?
ONNI. Enhän minä sinua pilkannut, en millään muotoa; mutta kun otit tuon kolmannen makkarapalasen, niin —
HILMA. Se oli vaan puolikas. Mamma oli jo ottanut toisen puolen.
ONNI. Jahah, niin olikin. Niin no, kun sinä otit tuon palasen, niin minä vähän naurahdin ja sanoa tokaisin: Hilmalla on ruokahalu kuin hevosella.