(Tulee sisään.)
RISTO (häntä seuraten, tahtoo ottaa hänen matkatavaransa): Ehkä saan luvan tätiä — — —?
ANNA (noin 55 vuotias, ahavoituneet ja iloiset kasvot, reipas ja vilkas liikkeissään): Kiitos, kiitos! kyllä minä itsekin — — (Panee tavaransa — pienen kapsäkin ja viheriäisen vakan — tuolille oven viereen.) Vai tässä nyt siis asuvat! Voi jestan, kuinka hienosti ja somasti! Nuo rakkaat lapsukaiset! — No, ne ovat terveet ja raittiit molemmat, kuinkas muuten?
RISTO. Kiitos, kyllähän! Istukaa, täti, olkaa hyvä. Minä menen sanomaan vapriköörille — —
ANNA. Mitä hittoa, sanotaanko häntä jo vaprikööriksi, ha, ha, ha —!
RISTO. No, niinhän tuota — Mutta tässähän ne jo tulevatkin — —
(Poistuu.)
LAURA (tulee sisään ensin): Mitä? Pettävätkö silmäni, vai —?
JANNE. Mitä, mitä se on? — Äiti!
ANNA. No, olenko minä kummitus, vai ettekö minua enää tunne? Tulkaa toki muoria syleilemään, lapset!