ANNA. Kiitos, kiitos! (Istuu raskaasti.) Hei, sepä pehmoista! Se on toista kuin vanha puusohva siellä kotona, jonka Noukka-Santeri minulle aikanansa teki. Niin, terveisiä paljon häneltä. Mies on nyt raitis kuin ahven, sittenkuin sai minulta rahaa, että pääsi Pietariin tuon tohtorin luo. Hän ei maista tippaakaan enää ja on taas uudestaan kosinut Sauna-Liisaa. Niin, muistatteko vielä Sauna-Liisaa, häntä, joka viime syksyllä vei minut käräjiin haukkumisesta?
JANNE. Kyllä.
ANNA. Entäs Piippa-Toppoa? Äijä paran toinen silmä on tullut sokeaksi. Juusulan-Jussilta kuoli viime jouluna hänen häijy eukkonsa, ja ukko arveli sen parhaaksi joululahjaksi, jonka olisi voinut saada, se pakana! Rusina-Ruusa on saanut poikansa läkkisepän oppiin Helsingissä; Puu-Pekan akka sai juhannukseksi kaksoiset — olin sylikummina ristiäisissä —; Potikka-Kastu on tullut uskovaiseksi eli hihhuliksi, niinkuin täällä sanotaan; Taikina-Matin vanhin tytär — tiedäthän, tuo letukka, joka aina herrasteli krinolinissä — on mennyt naimisiin nimismiehen kanssa ja on nyt muka rouvana. No, no, on nähty suurempienkin laivojen seilaavan kumoon kuin voipytyn — —
JANNE. Kyllä kai! Mutta kuinka kävi sitten matkasi? Seuraavana päivänä kai äiti oikein tarkasti piti huolta junan lähdöstä, vai mitä?
ANNA. No, siihen voit luottaa! Minä olin ensimmäisenä vaunussa. Mutta juuri tuossa istuessani ja tirkistellessäni ulos ikkunasta, juolahti äkkiä mieleeni, että enkös kuitenkin, pöllöpää, unohtanut lapasiani odotussaliin. Minä kuin nuoli niitä hakemaan — mutta, kun tulen takaisin, on juna jo liikkeellä. No, sinä taivaan tapernaakkeli, tässä ei aikaa pitkään ajattelemiseen! Kaksi askelta taaksepäin ensin, sitten hyppäys, ja heissan! ylös pääsin, vaikka löin pääni vaunun kulmaan että kolahti oikein, ha, ha! — Mutta mitä niistä! Sanokaa nyt, mitä tännepäin kuuluu. Vieläkö rovasti, tuo entinen kappalaisemme, elää, se vanha herkkusuu?
JANNE. Kyllä.
ANNA. Entäs kuinka jaksavat Heimoset, nuo kunnon prisset?
LAURA. Kiitoksia, aivan hyvin. Ne ovat usein kysyneet mammaa. Niin, heitä sinun välttämättömästi pitää käydä tervehtimässä, mamma.
ANNA. Tietysti, tietysti. Ha, ha, ha, oikein naurattaa, kun ajattelen heidän ällistyneitä naamojansa, kun Anna-muori yht'äkkiä astuu heidän eteensä. Niin, heitä minä en unohda, se on varma.
LAURA. Kuulepas, mitä sanot, jos esimerkiksi tänään —?