JANNE. Ei, ei, se ei sovi, ei kuuna päivänä! Etkö keksi muuta keinoa?
LAURA. En. Täytyy nyt vain pitää asia salassa ja iltapuolella koettaa viekotella hänet Heimoseen, muu ei auta.
JANNE. Mutta perästäpäinhän kuitenkin kaikki tulee ilmi, ja mitä silloin hänelle sanomme?
LAURA. Tuota saamme sittemmin ajatella. Pääasia on nyt ainoastaan estää hänet häpäisemästä taloamme ja pilaamasta kauniita pitojamme. (Anna nykäisee ovea.) Vait, hän kosketti ovea!
ANNA (pistää päänsä sisään): Laura, oletko siellä?
LAURA. Kyllä, mamma kulta! Mitä haluat?
ANNA. Minä en näe tässä mitään käsiliinaa.
LAURA. Suo anteeksi, het' sillään —
MIINA (tulee äkkiä sisään): Rouva, rouva, nyt unohdin kuitenkin.
Onko —?
LAURA (heittää häneen masentavan silmäyksen): Miina!