LAURA (malttaa mieltään): Niin, hän on vapriköörin äiti, joka on tullut meitä tervehtimään. Mutta hän ei saa mitään tietää näistä pidoistamme tänä iltana, ymmärrätkös sen. Aiomme näet valmistaa hänelle äkkiarvaamattoman ilon. No, ymmärrätkös?
MIINA. Äkkiarv——?
LAURA. Niin, että jos hän nyt tahtoisi urkkia sinulta jotain, niin tiedät, ettet saa mitään ilmaista. Voit sanoa esimerkiksi, että oli puhe pesusaavin lainaamisesta, tahi jotain tuommoista.
MIINA. Pesusaavi — kyllä, kyllä sen muistan. Mutta tullinhoitajan rouva —?
LAURA. Kutsuttava luonnollisesti. Sinä nyt olet semmoinen —! Seuraa nyt minua ja pian.
(Menee Miinan kanssa perälle.)
JANNE. No, tämä vielä puuttui! Vähemmästäkin voisi käydä pyöräpäiseksi!
Oh!
(Menee oikealle pitäen otsaansa.)
RISTO. (tulee perältä, panee lakkinsa oven viereen ja ottaa esille kukkaronsa): No, tässä on minulla nyt rahaa, mutta Jumala rangaiskoon tuota saituria, kuinka hän kehtasi nylkeä! Eikä kuitenkaan olisi tullut mitään koko asiasta, ellen minä — — (Pudistaa päätään). Voi, voi, Janne raiska, mihinkä olet joutunutkaan! Mutta kenties hänen äitinsä on saanut vihiä asiasta ja tullut heitä auttamaan? Niin, eihän tuo olisi niin mahdotonta. Hän on kyllä ankara vaimo ja kiivas kuin piru, mutta ei hän senvuoksi ole aivan ihmisyyttä vailla. Niin, eihän tuota tiedä — — Mutta tahdon katsoa, onko Janne huoneessaan.
(Menee oikealle.)