MIINA. Ei, ei juuri — (Kun Anna häntä taas nipistää.) Ai! voi! — tulee, tulee kyllä — Parooni, patruuna, pormestari, rovasti ja kaikki muut hienot herrasväet kaupungissa, mutta —
ANNA (laskee Miinan): Mitä kuulen minä! Ovatko he tulleet hulluiksi!
Älä mene, sinä perhana, älä mene!
MIINA. En jouda enää, on niin paljon tekemistä. (Mennessään.) Taivas tuommoista kasakkaa!
ANNA (yksin): No, kaikkiapa! Mitä tämä nyt on? Ovatko ne alkaneet elää ylellisesti ja herrasmaisesti? Ja miksi salaavat minulta noita pitojansa? Huh! Pahuus, tunnen oikein väristyksiä ruumiissani. Oikein sydämeni rupeaa pamppailemaan, kun tuota ajattelen! (Ottaa nuuskaa). Keltähän saisin tietoa asian todellisesta laidasta? Menen etsimään Ristoa, hän varmaan — (Risto tulee.) No, tuossahan hän tuleekin. — Hyi saakeli, mitähän nyt saan kuullakaan kaikkia, hyi saakeli!
(Nuuskaa kiivaasti).
RISTO (erikseen): Ylpeä herra, ylpeä herra! Suuttui minuun, kun olin uskaltanut kirjoittaa nimeni tuohon vekseliin hänen nimensä viereen. Ja kuitenkin saan ehkä vielä maksaa koko summan, jos pahasti käy. Hyvä juttu kyllä! — Katsos täti!
ANNA (tarjoo hänelle nuuskaa): Otapas tuosta, poika! Vai ei. Kuulepas, taitaahan teillä olla suuret kestit tänä iltana, jos totta on; mitä juuri tuolta piikahopulta kiristin?
RISTO. Hm! Taitaahan tuo niin olla.
ANNA. No, kenen kunniaksi ne pidetään, olisipa hauska kuulla?
RISTO. Luulen että se on patruuna Andersonin tähden.