ANNA. Tuo rikas Andersonko, joka tukkijunkkarina ollessaan käytti väärää mittaa ja siitä sai nimekseen »koijari Anderson?» (Risto nyökkää myöntävästi.) Kuinka Janne on tullut tuon veijarin tuttavaksi, sitä en ymmärrä?
RISTO. En tiedä, eikö hän lie lainannut rahaa patruunalta.
ANNA. Lainannut rahaa! Kuulepas, sanopas minulle, Risto, onko teillä usein tämmöisiä pitoja?
RISTO. Hm! Eikö täti siis tiedä —?
ANNA. Tiedä? Mitä minun sitten pitäisi tietää? Risto, sano suoraan vain! Lapseni ovat alkaneet elää ylellisesti ja tuhlaavaisesti, eikö niin?
RISTO. No, myönnettävä on, että säästäväisemmin voisivat elää.
ANNA. Nuo pakanat, nuo juuttaat! Ja niin kovasti kun minä heitä aina varoitin kaikesta turhamielisyydestä ja herrasmaisuudesta! Mutta se on tuon Laura-hupakon syy, sen kyllä huomaan. Ja kauanko tätä elämää on kestänyt jo?
RISTO. Hm, siitä asti kuin tänne muuttivat, mutta —
ANNA. Mitä! Onko se mahdollista? No, sittenhän heidän raha-asiansakin ovat mitä huonoimmalla kannalla, vai mitä?
RISTO. No, onhan nyt niin huonot ajatkin, että —