ANNA. Älä kieroile, puhu suusi puhtaaksi vain! Niin, sano vain suora totuus: he ovat jo häviössä?
RISTO. Niin no, eihän tuota sovi kieltää. Kyllä heidän asiansa ovat peräti huonot.
ANNA. Häviössä, siis häviössä! Oi niitä kelvottomia, niitä pahanilkisiä, niitä konnia! Ja niin hyvästi kun minä heille kaikki järjestin, ja semmoinen antava liike kuin tämä on! Oi niitä mielettömiä! Mutta vartokaa, vartokaa! Jos luulette, että minulta saatte rahaa, niin suuresti erehdytte. Ei penniä teidän pidä saaman, ei penniäkään sen lupaan!
(Nuuskaa.)
RISTO. Mutta hyvä täti, jos nyt vapriköörskakin —
ANNA. Vapriköörska! Mene hiiteen vapriköörskasi ja vapriköörisi kanssa!
Pilkkaatko minua, vai —?
RISTO. Jumala varjelkoon siitä, mutta vapriköörska — Laura, piti minun sanoa, ei suvaitse että — —
ANNA. Että mitä?
RISTO. Suokaa anteeksi, mutta eihän tuo oikein sovellukaan, että minä, tämmöinen mörönköllö, tuommoista hienoa herrasväkeä sinuttelisin.
ANNA. Mitä! Kuulinko oikein? Etkö ole heidän serkkunsa?