JANNE (mutisee erikseen): Niin, luottamusta, luottamusta, sitä minä juuri tarvitsen — (ääneen). No, menköön, menköön sitten samppanja. Maksaahan tämä kaikessa tapauksessa.
LAURA. Kas niin, nyt puhuit kuin ymmärtäväinen ihminen ainakin. Voi, Janne kulta, kuinka sinä olet kiltti, ja kuinka sanomattomasti minä pidän pienestä, rakkaasta ukostani!
(Hyväilee häntä.)
Risto, tulee perältä ja seisahtuu hiljaisesti oven viereen; hän on työ-puvussaan.
LAURA. (puoliääneen) Ois, tuo Risto! Mitä hän nyt täältä tahtoo?
RISTO. Hyvää päivää!
JANNE. Päivää! mitä kuuluu?
LAURA (kuin edellä): Tulla noin sisään likaisessa työpuvussa tahraamaan kauniita mattojamme! (Ääneen) Jos Ristolla on jotain sanomista, niin Risto sanoo sen pian, sillä meillä on täällä Jannen kanssa tärkeitä asioita keskusteltavana.
RISTO. Hm, olisihan minulla vähän asiaa mestarille, mutta —
LAURA. Mest—?