(joka on noussut istuiltaan ja kumartanut).
Niin, pyydän anteeksi että olen vaivannut. Ilahuttaa minua että herrasväki tuli. Aikomukseni tällä kutsumuksella oli vaan saada tietää josko allekirjoittajilla on mitään suullisesti lisättävää näihin kirjallisiin valituksiin. — Tsjinovnikan näköinen herra! (Kohteliaasti.) Niin, herra pormestarilla on puheenvuoro, olkaa niin hyvä. (Istuutuu.)
Pormestari.
Herra professori! Sekä omasta että lähetystön puolesta uudistan vaan mitä kirjelmässä on laveammin perustettu. Koulu on monta vuotta ollut huonossa kunnossa. Johtajatar on sitä käyttänyt vaan rahalähteenä. Hankkinut vanhoja tahi ihan nuoria opettajia, joita hän on saanut halvalla. Omia tuntejaan hän on laiminlyönyt. Kurinpidon hän on hoitanut aivan omavaltaisesti ja välistä kaikkea ihmisoikeutta vastaan niinkuin näissä kirjejutuissa, jotka tämän valituksen ovat aiheuttanutkin, niinkuin herra professori tietää; koko koulu on ollut vaan humbuugilaitos. Sen vuoksi me nyt tässä, herra professori, nöyrimmästi pyydämme että kouluhallitus, hylkäämällä neiti Kortmanin anomuksen valtioavun uudistamisesta, puoltaisi sitä kaupunkilaisten ehdotusta joka näinä päivinä tämän saman asian johdosta sinne lähetetään ja johon jo tuossa kirjelmässäkin on viitattu. Herra professori, muuta meillä ei ole sanomista. (Vetäytyy takaisin.)
Stobenius.
Jahah — kiitoksia! Juttu on ikävä, sangen ikävä. (Panee sormensa nenää pitkin.) Tjaa. Hitto vieköön jos minä sitä ymmärrän kuinka hän tässä voi nahkansa pelastaa. (Kohteliaasti.) No, onko neiti Kortmanilla mitään tämän johdosta sanottavaa?
Neiti Kortman.
Pyydän saada vastata kirjallisesti. Mutta yksi seikka minua vähän kummastuttaa. Kun 15 vuotta sitten ensimmäisen kerran hain valtioapua, niin herra pormestari silloin oli minun lämpimimpiä ja innokkaampia puolustajiani. Ja nyt — —?
Pormestari.
Asia on asia, hyvä neiti. Persoonalla ei ole mitään merkitystä.